Väitöskahvit viimeisen päälle!, feat Maija

Toivottakaa tervetulleeksi uusi vieraileva bloggaajatähtemme Maija!

Työyhteisöömme on jostain syystä kasautunut henkilöitä, jotka eivät juurikaan välitä kahvileivästä eikä osa heistä juo edes kahviakaan. Eipä siinä, mainiota porukkaa toki muilta osin. Käytävällemme perustettu uutukainen kahvihuone toki antaisi erilaisiin kahvitteluihin hienot puitteet, mutta yksinään en ole viitsinyt pullakahville siellä juuri ruveta. Mainittakoon kuitenkin, että kahvia on melko usein valmiiksi keitettynä, mutta se tarjoillaan lisukkeitta, brutal, toisinaan ainoastaan viileästi hymyillen.

Koittipa kuitenkin yksikössämme marraskuun lopussa sellainen juhlapäivä, että kahvivastaavamme, nimimerkki TK, jota leikkisästi silloin tällöin kutsuimme mokkamaisteriksi, väitteli. Ja tarjosi väitöskahvit. Siinä kyllä kuitattiin kerralla useamman vuoden päiväkahvileivät, kakulla oli nimittäin näköä ja kokoa. Vaikka marraskuu oli edennyt jo loppusuoralle, niin perinteinen mansikkakermakakku maistui kyllä keskellä kaamoksen pimeyttä. Koostumus oli sopivan kostea ja mansikoitten suutuntuma (oletetusta) pakastamisesta huolimatta säilynyt yllättävän hyvänä. Erittäin hyvä, sopivan makea kokonaisuus. Kahvi oli perusunicafelaatua, mutta porsliinikupista nautittuna ja väitösjännityksen jälkeisessä vapautuneessa tilassa sekin oli oikein suunmukaista. Enpä muista vähään aikaan juoneeni frakkipukuisen miehen tarjoamaa kahvia töissä. Annan kokonaisuudesta 5/5 tähteä.

Kakun leikkaaminen oli yllättävän hankalaa. Palan asemointi lautaselle ja annoksen valokuvauksellisuus ei ehkä ihan yllä arvoiselleen tasolle. Kuvasin kustoksen tohtorihatun kokonaisuutta komistamaan.

Tarvepulla

Marraskuun harmaus on ehtymätön ankeuden lähde. Kun tuntuu, että keli ei voi enää muuttua surkeammaksi ja pimeämmäksi, niin kalenteri muistuttaa, että keli pimenee vielä kuukauden, ja kahden kuukauden päästä on edelleen näin pimeää. Parasta on kuitenkin se, että marraskuu voi yllättää. Esim negatiivisesti.

Tänä vuonna vuoden tympein lorttokuukausi kiusasi ihmisiä generoimalla kitkalle immuunin jääpinnoitteen torstain ja perjantain välisenä yönä lähes joka sopukkaan. Huolellisinkin tallustaja on hämillään, kun kahden askeleen välillä pinta voi muuttua täysin. Saati huolettomampi menijä.

Kyllä, kaaduin perjantaiaamuna. Kahdesti. Ensin selälleen Lidlin pihassa ja sitten some-valitusten jälkeen vielä matkalla aamukahville. Siis kahdet lipat ennen aamukahvia. Hyvä startti viikonloppuun.

Onneksi meidän sihteerit ovat maailman parhaita ihmisiä ja ilmeisesti meedioita, kun murjottavan kömpelyksen valitusta siivittämään oli varustauduttu sekä uuniomenapitkolla (Pullava, tietty) ja myös suklaakarkeilla. Nyt nimittäin tiesi siipale paikkansa. En minä muista oikein mitään siitä mausta, mutta hyviähän nuo Pullavan jutut ovat, ja suklaakin kyllä tiesi paikkansa. Voi pojat, kiitos KM tästä - ajoituksesi oli taikaa. Laitetaan 5/5, koska ilman näitä olisin ehkä itkemässä nyt jossain yliopiston nurkassa.

Ja onhan se nyt ihan eri tarina kertoa, että kaatui kahdesti!

Mediapullat, kiitos Tohtori K

Jos joku idea pitäisi viedä kaikille työpaikoille, niin se on mediapullat. Aina välillä joku päätyy lehteen tai radioon jotain hölisemään, ja kyllä siitä kunniasta sietää kantaa purtavaa työkamuille. Meillä valitettavasti osa luistaa tästä velvollisuudesta (herätkää päättäjät!), mutta Tohtori K on toista maata. Reilu vuosi sitten jo ostimme yhdessä hänen ja Mikon kanssa pussillisen munkkeja Karjalaisen kansikuvakomistuksina. Tälläkin kertaa paikallistoimittajan kanssa vietetyn juttutuokion jälkimainingeissa TK muisti, hoiti ja piti velvollisuutensa ja toi kolme pussillista S-ketjun viinereitä aamukahville. Maanantaina. Ai hitto mikä buusti alkuviikkoon!

Ja hyväähän se tietysti oli. Vaniljakreemihän on, kuten lukijat tietänevätkin, minulle mieluissa päällinen leivonnaisille, ja voitaikinapohjaiset viinerit toimivat lähtökohtaisesti hyvin. Sen verran oli unihiekkaa silmissä vielä, että ei tullut paljon rekisteröityä muuta kuin, että vähän se mureni ja hyvää se oli. 4/5.

Lehtevä viineri meinasi hajota pöydälle, niin laitoin kuvaa varten vähän tällaisen vitsikkään asetelman. Jumaliste, että tuo takana oleva autopeli on koukuttava kahvitaukojen piriste. Ollaan kahvipöydän porukalla jo vaikeimmalla tasolla, muutama kortti ratkaisematta.

Kansallinen korvapuustipäivä, feat. Markku

Bloggaajatiimi ei sattunut kansallisena korvapuustipäivänä pullakahvittelemaan, mutta onneksi vanha tuttumme Markku veti puusteja kaksinkin kappalein juhlan kunniaksi.

Keskiviikkona, 4.10. aamun lehdessä sanottiin, että tänään on kansallinen korvapuustipäivä. Vuoden joka ikisenä päivänä on joku teemapäivä, näistä on netissä ihan kokonaisia listauksiakin. Erään listauksen mukaan 4.10. on kansainvälinen eläinten päivä, mutta sehän ei nyt olisi ollut juurikaan kiinnostava, eikä varsinkaan olisi aiheuttanut toimenpiteitä. Mutta KorvaPuustiPäivä – ajatus siitä jäi kuumottamaan mieltä.

Niinpä sitten jo lounaan jälkikahveilla iskin kiinni ensimmäiseen tilaisuuteen ja otin sellaisen pienen vaniljakorvapuustin ja mukillisen työpaikan kahvion peruskahvia. Perussetti, 3/5, jossa kyllä pulla nosti arviota ja kahvi laski sitä merkittävästi. Vaikka yritin parantaa kahvia sokerilla ja kermalla. Mutta eihän vaniljakorvapuusti ole oikea korvapuusti! Joten en saanut tuolla setillä vielä rauhaa korvapuustiajatuksilta.

Iltapäivällä naputtelin pojalle viestiä, että hankkii illaksi oikeat korvapuustit jostain leipomosta. Hän oli päätynyt erään suuren, Kajaanin tien suunnalla olevan marketin paistopisteelle suorittamaan annettua tehtävää ja kotiin tultuaan iski pussin pöytään. Heti oli selvää, että tänään ei enää mitään muuta tarvittaisi iltapalaksi!

Päivän odotetuin hetki koitti illan jo pimennettyä ja sateen roimiessa kattoa. Kahvit keittää täräytin keskipaahtoisista tansanialaisista pavuista. Valtavan koon lisäksi korvapuustissa oli reilusti kanelia, mutta voin maku ei oikein selvästi tullut esiin, liekö sitä ollut ollenkaan, vai liekö korvattu jollain voin kaltaisella tuotteella? Voin puute sai puustin maistumaan hieman kuivalta. Päällä oli runsaasti raesokeria, joten energia-arvot olivat enemmän kuin kohdillaan. Setti täytti hyvin tehtävänsä iltapalana, kokonaisarvio 4/5. Jos voita olisi ollut enemmän, olisi arvio heittämällä 5/5!

Onhan tuo kieltämättä melkoinen! -Risto-

Teksti ja kuva: Markku

Synttäri- ja nimityskahveja - Yhtä juhlaa ja närästystä!

Nyt nimittäin riitti kahvileipää yhdelle viikolle. Nuorna miehenähän sitä kärsi vetää vehnästä ilman loppua, mutta nykyisellään viikon aikana järkevä raja oikeissa kahvileivissä (keksejä ei lasketa) kulkenee jossain kolme ja neljän välillä, ja harvoin tuollaisetkaan lukemat toteutuvat. Nyt tuli kuitenkin vedettyä viikon sisällä ilmeisesti keskimäärin yhden pullakahvit päivää kohden, ja parhaimmillaan kaksia pullakahveja erotti vain 20 minuuttia ja muutama sata metriä.

Tiistain ensimmäiset pullakahvit tuli juotua kollegan kanssa, joka halusi muistaa minua syntymäpäivänäni. Ensin kieltäydyin, mutta sitten kuitenkin päädyin kokeilemaan Amican uutta pikkupullaa. Jäi valitettaasti kuva ottamatta, mutta ihan hyvää se oli. Tosin aiempi sopimustuote voisilmäpulla oli täysin ylittämätön, joten tuo kombo saa nyt 3/5.

Heti perään oli aika toisten pullakahvien, jotka myös jätin kuvaamatta. Tarjolla oli kuitenkin itse ostamaani syntymäpäivänisua vaniljakierteellä hankittuna Joensuun kenties perinteikkäämmästä leipomokahviosta Pullapuodista. Asiallisen mittainen ja kohtuuhintainen pötkylä (6½ €) löi kahviporukan ällikällä suvereenilla suutuntumallaan ja maullaan. Lisäksi muistamalla työntekijävelvoitteen syntymäpäiväherkkujen tuonnissa vältyin vuoden työpaikkakiusaamiselta, joten kyllä tuolle setille pitää antaa 4/5. Jos jotain pitäisi muuttaa, niin muistaisin tuoda jotain myös ruokavammaisille, mutta Pullapuoti ei tätä mahdollistanut.

Seuraavat pullakahvithan yllättivät heti perään pari päivää myöhemmin Maisteri Ikosen ilahdutettua työväkeä vanhentumalla ja toppaamalla allekirjoittaneen pitkon tuomalla kaksi erilaista superkiekkoa tarjolle samaisesta Pullapuodista. Nolosti Ikosen syntymäpäivä oli jäänyt työporukalta unholaan ennakkoon, mikä olisi tuonut aamulliseen ja iltapäivälliseen vaniljaiseen ja hilloiseen makukimaraan pienen katkeran vivahteen, ellei kahvileipä olisi ollut sanalla sanoen täydellinen. Muistaakseni Kaisu puhui tästä aikanaan "kauneimpana näkemänään pulla-asiana", ja eipä tuossa ole paljon seliteltävää. 5/5. Kiitos MI ja hyvää syntymäpäivää kaikkien meidän puolesta! Lahja-asiakin muuten hoidettiin, älkää huoliko lukijat.

Aamukahvilla punaisella hillolla.

Iltapäivällä keltaisehkolla hillolla.

Välissä tuli sitten syötyä jotain pitkoa opettajien kanssa, ja sekin oli hyvää, mutta nyt ei ole vaadittavia detaljeja arvion kirjoittamiseen. Kanelipitko olisiko ollut, perushyvä. Sopi tilanteeseen. Onneksi Mikon synttärit osui viikonlopulle, kun muuten olisi vielä nekin tarjoilut pitänyt tässä arvioida.

Tänä aamuna sitten vertailtin työkamujen kanssa viikonlopun tekemisiä (ei ole muuten järin vakuuttavaa ryhmää nuo työkaverit keskimäärin), niin eikö tullut vielä yksi tarjous kakkukahveille uunituoreen dosentuurin kunniaksi. No totta hitossa lähdetään kakkukahville ja santsataankin vielä, vaikka periaatteessa täytekakut eivät ole edes minun suosikkeja. Tänään kinuskikakku ja sen ylitsepursuava makeus iski kuitenkin päänsärystä kärsineen ja pitkää työpäivää ennakkoon murehtivan bloggaajan tikapuuhermostoon melkoisen tarkasti, joten kyllä on dosentti nimityksensä ansainnut. Jotenkin kuitenkin tätä automaattisesti vertaa noihin aiempien kuvien kiekkoihin, ja minä vain olen enempi vaniljakreemipohjaisen täytteen kun semiperinteisen täytekakun perään, niin tähdet jäävät neljään, vaikka ei täytekakku varmaan tuosta parane. Dosentille 5/5!

Olihan tuohon vielä värin puolesta mätsättyjä kukkiakin mukana, mutta eivät ehtineet kuvaan valitettavasti.

Työreissulla Jyväskylässä

Alummasta viikkoa oli työreissu Jyväskylään kokoustamaan muiden kylien kollegojen kanssa. Liian aikainen kylmä aamu, kiskobussi ja termoskahvia, bluesia Pieksämäen asemalla, virkistävä patikka sillalle ja sen yli, lounastelu ja pari tuntia kokoustelua loivat tällä kertaa pohjaa kaivatulle kahvihetkelle. Etukäteen hieman huoletti, että kahvitauolle ei oltu ohjelmassa varattu aikaa lain, mutta Keski-Suomen kehvelit olivatkin kaikessa hiljaisuudessa juonineet kokousväelle viimeisen päälle kahvitarjoilut piiraineen, munavoineen ja termospulloineen. I salute you!

Pullat oli poimittu talteen Wilhelmiinan Konditoriasta ihan Jyväskylän kyliltä. Kököksi oli valikoitunut vaniljakreemillä vuorattu pullamaisen taikinan pohjalle rakennettu viinerielämys, joka huuhdottiin alas oletettavasti Moccamasterilla (minkä puljun kahvihuoneessa ei muka ole Moccamasteria?) tiputetulla oletettavasti tummapaahtoisella markettikahvilla.

Ja ottaen huomioon seitinohuen matka- ja kokousväsymyksen sekä vielä odottavan leppoisan illan, niin eipähän tuossa juuri jäänyt seliteltävää. Viinerikahvit olivat ihan nappisuoritus kokoustarjoiluiksi, ja näiden voimilla esityslista jaksettiin kahlata läpi vielä suut melkoisen vehnäsellä. Kiitos AK, LP ja A-LK! 5/5.

Periaatteessahan karjalanpiirakka ei kuulu tähän arvioon, mutta on kyllä niin täydellinen välipala, että piti ottaa koko triosta polaroidi.

Dallaspullan historia

https://www.mtv.fi/lifestyle/makuja/artikkeli/aamuyon-tunnit-vuonna-1995-jaavat-historiaan-tapani-herasi-ja-keksi-dallaspullan/6522958

Ei jumaliste mikä vuosi!

Pullakahvit vuorilla

"Vedä pullakahvit napaan ja pakene vuorille", sanoi jo Niskavuoren Heta aikanaan, kun Vaahteramäen Eemeli oli kantanut säkillä valoa tupaan. Nämä sanat mielessä tuli suorittua Nebelhornin (2224 m) huipulle, kun nyt kerran oli siellä päin käyntiä muutenkin. Vaikka pullakahvibloggaajatiimi tunnetaan vehnäsmieltymysten lisäksi huippuatleetteina, niin tällä kerralla tuli otettua huipulle hissikyyti, kun on isolla työllä sellainen rakennettu kerran. Syntihän se olisi pitää käyttämättömänä.

Tärkeä pointti tässä arviossa on muistaa, että nyt ollaan reilussa kahdessa kilometrissä, mikä luonnollisesti tiputtaa ilmanpainetta. Tämän näppärän laskurin mukaan ilmanpaine tuolla korkeudella ja noissa lämpötiloissa on noin 77% normaalista ilmanpaineesta 101 325 Pa. Aiemmin blogissa onkin jo mainittu, että ulkoinen paine vaikuttaa ihmisen makuaistiin, joten jo noissa korkeuksissa voidaan olettaa, että nisuja leivottaessa pitää laittaa makujuttuja tavallista enemmän. Toinen tärkeä juttu on se, että kuohkeissa asioissa, kuten esimerkiksi kermavaahto, ulkoinen paine vaikuttanee (en ole tarkistanut) koostumukseen, koska tottahan sen vaahdon pitää olla jonkunlaisessa tasapainossa ympäristön kanssa; eihän sitä muuten vaahdoksi pääsisikään. En sitten tiedä varmaksi, että huomioidaanko tämä jotenkin esimerkiksi rasvan ja muiden ainesosien balanssilla, että päästäisiin vastaavaan suutuntumaan vai hyväksytäänkö ulkomaailman vaikutus koostumukseen. Mutta em. seikat on syytä muistaa, jos kahvittelee yläilmoissa. Tokihan siellä voisi olla myös paineistettu kammio ns. merenpinnan tason kahveja varten, mutta hieman liioittelulta tuntuu rakentaa tällainen.

Tuli siis otettua tuollainen suklaakökkö ja cappuccino, ja varmaan ihan sattumalta molemmissa oli erityyliset vaahdot analysoitavaksi. Suklaakökössä ollut vaahto tuntui melko normaalilta suussa, ja se lohkeili oikein kivasti pienellä työstövälineellä, joten uskoakseni siinä oli huomioitu erikoinen ilmanala jollain korkean paikan kermavaahdolla. Cappuccinossa vaahto oli sen sijaan hyvin kiinteän oloinen, jopa jäykähkö. Vähän tuli mieleen, että aiheuttaisiko pienempi kuplakoko moista, mutta toisaalta luulisi, että kuplakoko kasvaisi ulkoisen paineen pienentyessä. Hankala tapaus.

Mutta oli muuten hyvää. Tuon voimalla jaksoi löntystää ihan parkkipaikalle asti tuolta nyppylältä ja naureksia hissijonoille kovin omahyväisest. 5/5 maisemalisän kanssa.

Vähän pilvistä.

Nimittäin!

Reissun päällä tulee hurviteltua kahvileipien kanssa kotimaan arkea enemmän. On aina mukava maistella paikallisia herkkuja, ja siinä samalla tulee yleensä myös rauhoituttua aloilleen hetkeksi aikaa kesken keinotekoisten kiireiden. Nämä hetket antavat potkua erityisesti silloin, kun ottaa purtavaksi jonkun kökön, jolle löytyy myös ilmeinen kotimainen vastine; tietynlaista A/B-vertailua. Yleensä näissä tilanteissa Suomi loistaa omissa kirjoissani, ja esimerkiksi korvapuusteissa ja viinereissä Pohjolan persjalkaiset ovat todella kova luu.

Tällä kertaa annoin mahdollisuuden paikallisen kauppahallin leipomokahviolle näennäisen lomanaloittajaisjälkiruokapullakahvihetken merkeissä. Herkullisen pääruoan aveciksi otin kupin baristan laittamaa mokkaa kremalla, jota jatkoin tilkalla maitoa sekä mansikkaviinerin. Koko setti oli hinnaltaan alle 7€, joten riistohinnoista ei nyt raaski puhua.

Vaikka pääruoka ei kuulu nyt arvosteltavien tuotteiden joukkoon, niin kuvassakin näkyvä herkullinen lämmin tonnikalavoileipä ansaitsee oman mainintansa, sillä oli todella maukas leipäsektori!

Kahvi oli todella hyvää, ja vaikka suodatinkahvin laskeminen ei kenties haasta kokenutta baristaa, niin tiettyä lesosteluekstraa tulee siitä, että kahvia laskemaan on oma ihminen. Lisäksi kahvikone näytti kromiselta avaruusalukselta. Pitänee joku kerta kopaista cappuccino tuossa. Kahvi oli todella hyvää, ja jälkiruokakahviksi kuppikoko oli sopiva. Ilmeisesti täällä käytetään erilaisia kahvipapuja kuin Suomessa, mutta hyvää on tavara molemmissa maissa, kun vain paikka on oikea.

Sitten se viineri. Voi helkkari, että oli hyvää. Mansikat olivat vereksiä ja maultaan pehmeitä ja makeita. Niiden alla oli maltillinen määrä kermavaahtoa, ja tämän alta paljastui vielä aistikas vaniljakreemi, jota en tilatessani osannut odottaa. Myös lehtevä taikina oli juuri niin kuin pitää, ja kokonaisuutena jokaisella elementillä oli kokonaisuuteen oma tärkeä panoksensa, mutta yksittäisille piirteille ei annettu liikaa vastuuta, vaan tärkeintä oli kokonaisuus eikä yksittäisten pelaajien kova pistesaldo (oliko ensimmäinen urheiluvertaus tässä blogissa?). Ihan meinasi kyynel kirvota silmäkulmaan, kun oli lounashetkellä asiat niin vaaterissa. Siinä herkistellessä barista toi vielä pienen näytepalan toista viineriä kullekin tiskillä notkuvalle asiakkaalle, mikä on totta kai eleenä jotain sellaista, että tuollaista ei jätetä kiitoksetta. 5/5 ja papukaijamerkki!

Puutarhakaupan tarjonta

Nyt on kertynyt arvosteltavaa vaikka miten, joten nyt jää väkisin osa blogin ulkopuolelle, kun muistotkin alkavat jo kultaantua. Pahoittelen merkinnättä jäävät kahvileivät; olette olleet minulle kuitenkin tärkeitä siinä hetkessä.

Saksassa on hauska tapa, että pieniä leipomoita ja kahviloita löytyy joka paikasta. Lähes joka ruokakaupan aulassa on leveät rivistöt vehnästä ja mahdollisuus saada kahvia. Myös kirjakaupat ja jopa puutarhakaupat tarjoavat tätä palvelua, ja tällä varjolla minutkin saa helposti ihmettelemään yrttejä ja erilaisia multia viherpeukaloiden kokoontumisajoihin, vaikka yleensä minua kiinnostaa noissa mestoissa lähinnä grillit, lepotuolit ja kirveet.

Tällä kertaa tuli koeponnistettua kahvio jossain Hampurin lähiseutujen isoimmista puutarhakaupoista, mutta ei tullut laitettua sen nimeä ylös; olisikohan ollut se punainen brändi? Komea oli, ja Weberin edustus löytyi grilleistä. Toisessa kerroksessa löytyi varsin viihdyttävä ja iso kahvio, jossa sai samalla koeponnistaa puutarhajakkaroita, sillä sisustus oli näiden varassa. Asiallista.

Purtavaksi valikoitui tuhti pala paksua mansikkapiirakkaa ja tätä huuhtelemaan kuppi perusmokkaa reilulla maidolla. Piiraspala näytti lasin läpi paljon pienemmältä, joten luultavasti lasi taittoi valoa siten, että asiakas luulee saavansa vähemmän, mistä maksaa. Omintakeinen markkinointistrategia.

Tuolla porskutti pitkälle iltaan.

Monesti tuollaiset liivatteella tehdyt mansikkakuorrutukset ovat, jos nyt ei luotaantyöntäviä niin vähän mansikoiden tuhlausta, koska suutuntuma muuttuu ikäväksi. Tällä kerralla mansikat olivat kuitenkin siellä edelleen mansikkamaisia ja pehmeän makeita, joten tuo päällyste voitti minut nyt puolelleen. Kokoa slaissilla oli siinä määrin, että pientä kyllääntymistä ei voinut tällä kertaa välttää, mutta pystyipähän tuon voimilla jonkun aikaa haastattaman nälkäistä. Kahvi oli hyvää saksalaista perustavaraa. 4/5.

Tulisikohan Suomessakin enemmän pullakahviteltua, jos olisi joka paikassa tarjolla tällaista? Ehkä.

Veneretken saarikahvit

Nykyään kun miettii järjestävänsä jotain kokoontumista tai bakkanaalia kuomien kanssa, niin ensimmäinen ajatus on vain laittaa kaikille viestillä, että haistavat paskan ja unohtavat koko jutun. Kuitenkin on jotain päällekkäisyyksiä, niin eipä käy. Tuota ajatusketjua sitä yleensä vain toistaa päässään ja mököttää vähän itsekseen, kun eivät törpöt lähde mihinkään.

Eilen oli toisin, ja ihan ykköspäivien varoitusajalla saatiin jopa viisi akateemisesta maailmasta tuttua älykköä risteilemään pitkin Pyhäselkää, ja yllättäen sää muistutti sitä, että mitä tämä maa voi suvi-iltana tarjota. Se ei ollut niinkään yllätys, että reissun primus motor PS oli varustautunut turneelle aistikkain tapaksin ja kuplivine viineineen, mutta yhdistelmänä tällainen sattumusten summa oli jotain uutta.

Tuonne luojan nousevaan ilmaan lähdettiin veneilemään.

Veneretken loppumetreillä nautittiin vielä makkaraa nuotiolla eräällä Pyhäselän viehättävistä saarista, ja tottahan kippari PS oli laittanut matkaan myös termoskahvia ja nisupullaa. Ja maittoihan se nyt ihan älyttömän hyvältä, 5/5 jätkille, reissulle ja pullakahveille!

Ei ole oikeasti minun kahvi, mutta pakko oli saada arvio myöhäisestä ajankohdasta huolimatta, niin otin PS:n sumpista vähän siivua.

Aamupala kanelikierteellä

"Kaikki alkoi ihan viattomasti riisipuuron maustamisella jouluna 1997. Perhe ei selvästi huomannut mitään, mutta tuosta alkoi vuosia kestänyt addiktio. Viihdekäyttövaiheessa riisipuuro porisi kotona hieman aiempaa useammin, ja kahvileiväksi valikoitui aina korvapuusti dallaspullan sijaan. Pikkuhiljaa sietokyky kasvoi, ja esimerkiksi omenapiirakkaa ei meinannut enää nähdä paksun maustekerroksen alta, ja kylkeen piti ottaa vielä muutama ässäkeksi piiskaamaan vaikutusta. Lopulta päivät kului etsiessä Kotikokin sivulta reseptejä, ja addiktille kävi niin alkupalat, pääruoat kuin jälkkäritkin. Olin syvällä."

Ohessa on pieni näyte suunnittelemastani addiktin elämästä kertovasta kirjasta "Kanelikierre". Toisenlaista kanelikierrettä tuli kokeiltua eilisaamuna, kun päädyin työkomennuksella syömään aamupalaa Ciao! Caffe -kahvioon Helsingin Ruoholahdessa. Energiavajauksesta kärsivä aamunälkäinen otti alkupaloiksi croissantin kahvilla ja omenamehulla, ja nälän vielä vaivatessa matkalainen jatkoi herkutteluun kanelikierteellä.

Kyseinen tuote oli aika tuhti, ja en suosittele moista epäterveyspommia kenellekään jokapäiväiseksi leiväksi. Maultaan pulla oli todella onnistunut, ja siinä oli poikkeuksellisen paljon herkullista möhnää, joka tuo kaikkiin korvapuustiperheeseen kuuluville tuotteille paljon kaivattua mehukkuutta. Kuvun alla säilytetty rulla oli myös säilynyt pehmeänä, joten eipä tuossa juuri valitettavaa ollut. Kahvi oli ihan maukasta perusfiltteritavaraa, mutta nyt tuohon kohtaan olisin ehkä kaivannut tummapaahtoisempaa aistikkaampaa tavaraa. Eli nyt ollaan ihan viitosen nurkilla, mutta tähdet jäävät kuitenkin juuri ja juuri neljään. Lämpöisempi pulla tai pikkaisen aistikkaampi mokka olisi tuonut vielä yhden tähden lisää. Yhtä kaikki, nämä pullakahvit tekivät aamupäivästäni paremman.

Vastapuolen kuppi ei ollut minun vaan edellisen asiakkaan. Kuvassa herkku näyttää aavistuksen isommalta, miltä se vaikutti reaalimaailmassa.

Pullaa lentokoneessa

Oli työperäistä käyntiä Ranskassa viikolla, ja lentämällähän sinne tuli suorittua. Matka taittui useamman lentoyhtiön voimin, ja mukava yllätyksenä KLM laittoi pöytään pullakahvit välillä Helsinki-Amsterdam. Yllätys oli erityisen mukava, kun tuntuu, että vuosi vuodelta lennoilla tarjottu mehukin käy laihemmaksi, niin kaiken kiinteän ottaa hyvin mielin vastaan.

Nyt tulee muistaa, että lentokoneruoaltahan ei odoteta ihmeitä maullisesti saati määrällisesti. Lisäksi koneen alhainen ilmanpaine tiputtaa osan makunystyröiden herkkyydestä pois pelistä, joten jo valmistusteknisesti lentokoneruoassa pitää oletettavasti vähän kikkailla. Joten lentokonepullakahvit arvioidaan lentokonepullakahveina, eikä niitä voi suoraan verrata esimerkiksi leipomopullakahveihin.

KLM toppasi kahvillaan monta kilpailijaansa, sillä parkkihapon pinnalle lorautettiin ihan aitoa maitoa isosta tölkistä, eikä tarvinnut itse sotkea pöytää ja syliään niillä ikuisesti säilyvillä minimaidoilla. Pulla oli korkeapainepussiin pakattu näppärä söpöläinen, joka oli olevinaan jonkinlainen hollantilainen muffini. Kooltaan vaatimaton kökkö ei jättänyt kovin syvää muistijälkeä, mutta kyllähän siinä makeutta ja jotain hedelmäistä vaniljamaisuutta kuitenkin oli maistavinaan. Oikein hyvä tuote lentokoneessa tarjoilluksi, joten kyllä tämä kokonaisuus ansaitsee 4/5 lentotähteä.

Ihmettelin vähän erittäin tiukkaan paineistettua pakkausta, kunnes tajusin ajatella kabiinin normaalia pienempää painetta.

Kuin kahvileipä mutta pienempi.

Miksi joku ei haluaisi pullaa?

Aina välillä (ai jumaliste miten oksymoroninen mutta arkipäiväinen ilmaisu) saa lukea lehdistä tai somesta valitusta siitä, että jossain on joku lapsi tai aikuinen tai nuori tai vanhus tai muun ilmeisen kategorisen ihmisryhmän edustaja on käyttäytynyt havaitsijan normeihin sopimattomalla tavalla. Tämä tietysti antaa ylivertaiselle havaitsijalle oikeuden, kenties jopa velvollisuuden, vuodattaa kollektiivista sielua kouraisevan tarinan sosiaaliseen mediaan jakamista ja tykkäämistä odottavin saatesanoin. Havaitsijoista parhaimmat ottavat jopa yhteyttä iltapäivälehtiin salaa kuvatun evidenssin kanssa ylittääkseen uutiskynnyksen kertomalla, että jossain on havaittu typeryyttä tai epäoikeudenmukaisuutta.

Tänään jouduin itse lähes-paheksujan asemaan kaupan kassalla, kun yksi täysikasvuinen ja kaksi vielä varttuvaa tarinoivat kuuluvaan ääneen ostoksistaan takanani. Isompi pienistä kysyi, että onko tarkoituksena laittaa pulla kolmeen osaan kaikkien pullaosuuden varmistamiseksi, johon täysikasvuinen vastasi myöntävästi. Kauppa kohahti, kun pienin sanoi: "Mie en halua pullaa."

"Mie en halua pullaa."

Sanat, joita kukaan ei halua kuulla.

Ei kukaan.

Ilmeisesti pieni  tajusi kuitenkin heti, että mitä tuli sanottua, kun hän korjaili puheitaan jatkaen: "Tai ehkä ihan vähän". Hieno paikko! Mutta laittaahan tällainen ajattelemaan.

Huvituskuvana ensimmäiset vappuviikon munkkikahvit. Erittäin hyvä setti; Heinosen munkit ovat hinta-laatu-suhteeltaan parasta A-ryhmää.

Ps. Eikö muuten synnykin sellainen dramaattinen Remeksen kirjojen takakansifiilis muutaman sanan kappaleilla?

Vappupäivän munkkikahvit

Vappuna tulee aina herkuteltua pääsiäismunilla ja joulukinkulla. Viiiitsi vitsi: munkkejahan silloin tietysti syödään, jos mikään pysyy alhaalla. Tänä vappuna munkkeja tuli pupellettua varsin maltilla, sillä koko vappuviikon saldoksi taisi jäädä kahdet munkkikahvit, joista jälkimmäiset nautin vappupäivänä KahviOnnin aurinkoisella terassilla Joensuun kävelykadulla.

Torin nurkilla oli mukava vappupöhinä ja paljon väkeä, ja sehän on kiva silloin! Tästä toki seurasi se, että ehdin lähes luopua toivosta jaksaa jonottaa mihinkään munkkikahvien perässä, mutta lopulta näin kutsuvan pikkukahvion olevan ovi ammollaan. Tarjolla oli monenlaista makeaa kahvileipää, mutta munkkikahveillehan nyt oli tarkoitus mennä, joten valinta oli harvinaisen helppo. Laskin mukavan kokoiseen kuppiin Juhla Mokan -standardipaahtoa ja otin lautaselle rinkilän ja heitin jonkun kevyen sutkautuksen myyjälle.

Kahvi oli tosi hyvää, ja jotenkin normipaahtoiset kahvit ovat taas ruvenneet pelittämään itselle mainosti vaihteluna tummemmalle paahdolle. Juhla Mokka on nöyrä ja tasainen suorittaja, kahvien kotimainen työjuhta. Munkki oli vielä lämmin, josta tulee ehdottomasti plussaa. Valitettavasti minun on kuitenkin tunnustettava ikäväkseni, että munkista uupui hieman jotain, kenties kardemummaa oli turhan niukalti? Ei rinkilässä toki mitään vikaa ollut, ja ilokseenhan sen söi, mutta mahtavista olosuhteista huolimatta kokonaisuus ei kolissut nyt ihan keskelle maalitaulua. Munkkikahveina tämä saa nyt 3/5 tähteä, mutta kokonaisuutena aurinkoisen vappupäivän ulkoilmamunkkikahvit ovat toki neljän tähden arvoiset. 

Erittäin asiallinen kombo: aurinkoinen sää, ei kiirettä lain, munkkikahvit ja tuore lehti luettavaksi. Artikkeleissa käsiteltiin esimerkiksi karhupeijaisia.

Ismo Alanko yksin -tarjoilut

Suomirockin monipuolisin ja karismaattisin kameleontti Ismo Alanko kiersi ja soolokiertää parhaillaan pitkin Suomen syrjäkyliä. Mies päätyi myös soittamaan kotiseuduilleni Kiteelle männä sunnuntaina, ja aikataulujen salliessa tuli hoidettua itselle lippu tapahtumaan. Yllätys oli melkoinen, kun lipussa seisoi, että hintaan ei kuulu ainostaan sisäänpääsy ja narikka vaan myös alkutarjoilut. Hieno konsepti!

Ajeltiin kotiseuduille parin suuren maailman meininkiä haikailevan kamun kanssa. Aikataulut passattiin siten, että olemme varmasti Kiteesalin kahvassa kiinni, kun tarjoilut alkavat. Meidät opastettiinkin noutotiskin ääreen kuin paremmatkin kutsuvieraat, joten meininki vain muuttui asiallisemmaksi. Tarjolla oli jonkunlaisia kasvispasteijoita, suklaista kuivakakkua ja kahvia tai teetä.

Valitettavasti kakku oli kyllä itsessään pieni pettymys, koska se tuntui hieman kuivalta. Toisaalta tulee muistaa, että se oli varmaan päivän neljäs kahvileipä, niin voi olla, että jopa pientä hetkellistä kyllääntymistäkin oli mukana. Kahvi on juuri sellaista, mitä se on tuollaisissa tilaisuuksissa; voit tarkastaa edellisen merkinnän. Mutta kyllä tuolla kolmeen tähteen kuitenkin päästään, sillä konteksti pelasti tässä paljon.

Asettelussa auttoi Lady-M; itse en olisi tajunnut tuota lippua noin hienosti tuohon asetella. Huom! Tassin röplyytykset ovat termospönttöoperaattorin, ei minun, käsialaa.

Infotilaisuuskahvit

"Olisi sellainen infotilaisuus."

"Jaa."

"Tämä koskee myös sinun töitäsi."

"Jaa"

"Ja on oikeastaan aika tärkeää."

"En ehdi."

"Ehditpä, ei ole mitään varmasti."

"On, vaikka mitä."

"On kivaa."

"Silti."

"Livemusiikkia."

"Pyh."

"Pullakahvit."

"Ja se oli 13:30 alkaen, eikö?"

Yllättäen tarjolla oli kääretorttua vaaleanpunaisella ätläkän näköisellä täytteellä, vaikka odotin, että sisäänheittotuotteeksi olisi valikoitu luonteeltaan harmaampaa nisupullaa. Hieman epäilevästi otin slaissin (en kyllä yhtään epäröinyt oikeasti), kun pelotti, että kohta lentelen kolibrina luentosalin yllä sokeripiikin iskiessä. Torttu oli kuitenkin yllättävän maltillinen makeudeltaan, ja itse asiassa jopa aavistuksen mauton. Pinkki tahna paljastui muutaman suullisen jälkeen jonkunlaiseksi vaapukkakreemiksi, ja se oli kyllä tosi maukasta. Hieman enemmän olisin kuitenkin toivonut dominanssia tuomaan luonnetta, sillä vadelma ei maistunut edes joka haukulla. Kahvi oli hyvin standardia kahvitarjoilukahvia, eli spontaaneja aplodeja ei irronnut, mutta kyllähän tuota ilokseen joi. Kuppi oli harmillisen pieni, ja täydennysmahdollisuus oli kymmenen metrin päässä. Millä sitä sieltä hakee? Ei millään. Mutta ilmaistarjoilut ovat sinällään kyllä hyvää tavaraa, 3/5.

Nyt kuva vähän hämää; oikeasti maitokahvini oli vaaleampi sävyltään-

Leppäsen Cafe Konditoria & äijät!

Suosikkibloggaajanne lähti tänään kokeilemaan, että miltähän Leppäsen Cafe Konditorian herkut mahtavat maittaa, kun seuralaisiksi valikoituu pari vanhan liiton äijää, nimittäin JK&JR! Testosteronia tihkuva trio suori kahvioon työmiehen päiväkahviaikaan ja tilasi totta kai jonkunlaiset maljat suodatinkahvia, sillä tällaiset äijät eivät muuten juo mitään latteita, expressejä tai filtterikahveja!

Allekirjoittanut, joka päätyi valitsemaan vaihtoehdoista pieni ja iso kahvi normaalin kahvin, otti aamupalakseen pitkulaisen viineripötkylän vanilja- ja mansikkahilloraidoilla. Päällä oli vielä lapsuuden ykkösherkkua, eli tuollaista äijämäistä pinkkiä sokeripohjaista systeemiä. Sivuhuomautuksena, että JK ruokki miehekkyyttään ottamalla kahvin aveciksi pajunkissamunkin; tutustumisen väärti tuote sekin.

Viineri ja kahvi pöytätasolla.

Jo nuorna miehenä pidin pitkulaisista viinereistä, ja tämä toi muodoltaan mieleen ikiaikaisen suosikkini ruotsalaisen viinerin Ikosen Kotileipomon 90-luvun valikoimista. Tässä on kuitenkin luumumarmeladin sijasta toisenlainen hillo valittuna, joten aivan suoraan tuotteita ei voi verrata. Lisäksi taikina on tuotteissa hyvin erilainen, sillä tämän yksilön pohja pysyi hyvin kasassa, kun toisenlaisissa viinereissä voitaikina tuppaa murenemaan.

Maultaan viineri oli ensiluokkainen. Riittävä rasvaisuus piti kokonaisuuden mehukkaana, ja vähemmän yllättäen myöskään sokeria ei oltu unohdettu, joten kyllähän tuossa oli hyvän kahvitteluhetken ainekset kasassa. Myös kahvi oli oikein mainiota; ei spontaaneja kolminkertaisia eläköön-huutoja mutta ei tarvinnut myöskään irvistellä edes santsikupin kohdalla. 4/5, ja viimeinenkin tähti voisi löytyä, jos bloggaajan makuaisti olisi kyhössään.

Korvapuustijuustokakku, tupla-arvio

Korvapuustien kanssa on syytä olla varovainen. Klassikkostatus on hankittu vuosikymmenien kuluessa maalaistalojen leivinuunien arinoilla karjalanpiirakoiden jo kypsyttyä, ja kaupungistumisen ja teollistumisen myötä korvapuusti on levinnyt myös lähiöiden sähköuunien kautta ympäri karun pohjolan. Tätä asemaa ei horjuta mullistukset eikä suhdannevaihtelut, mutta kaikenlainen soveltaminen on siltikin syytä tehdä varoen ja alkuperäistä kunnioittaen. Julia taannoin jo avautuikin jostain halvatun sitruunakorvapuustista, ja minulle on joskus tarjottu lähes syömäkelvoton korvapuustiproteiinipatukka. Toisaalta korvapuustijäätelö (olikohan Aino?) olikin taas oikein hyvää tavaraa, joten peräänkuulutan vain ja ainoastaan harkintakykyä. Aivan samoin kuin on syytä olla varovainen coveroidessa esimerkiksi Stairwayta to heavenia. Jos muuttaa jotain, niin se on parempi tehdä viimeisen päälle.

Kun Kaisu mainitsi, että kahvivieraalle voisi olla tarjolla korvapuustijuustokakkua, niin voitte arvata ajatukset. Toisaalta Kaisun tyylitajuun uskaltaa luottaa, mutta miten oma ajatusmaailma ottaa vastaan moderniin ympäristöön upotetun klassikon? Tämä piti selvittää, joten Nopeahuoli alle ja suunta Keski-Karjalan sydämeen. Samalla pääsi myös koeponnistamaan uudella kahvimyllyllä jauhetuista pavuista laitetun astetta vereksemmän parkkihapon.

Myös ulkonäössä on tiettyä korvapuustimaista kajastusta.

Kahvikone oli rikki, niin nyt kahvi kursittiin kasaan pressopannulla. Oikein toimiva systeemi tuokin, Risto-approval. Kahvi oli hyvää, ja talonväki oli myös hoitanut vieraalle maitoa sekaan. Mielenkiinnolla odotan, että millaista suodatinkahvia tuolla kombolla saa aikaan, kun kuitenkin olen pohjimmiltani filtterimiehiä.

Ja sitten se kahvileipä. Nyt oli muuten korvapuusti seikkailemassa juuri oikeassa ympäristössä! Fariinisokeri, rasva ja kaneli sopi juustomössöön täydellisesti, ja yllättäen Digestive-keksipohja komppasi yhdistelmää täydellisesti. Vilppiä ei tarvinnut edes epäillä, vaan nyt oltiin asian äärellä. Toinen pala tuntui jo ajatuksena vähän huonolta idealta, mutta ei voinut mitään. Teki mieli säästellä vitosta, mutta ei kyllä pysty: 5/5. Kiitos paljon Kaisu! Varmaan omassa merkinnässäsi myös kerrot, että mille vuorelle piti kiivetä, että sait tämän reseptin kaiverrettuna kivitauluihin?

Kaisu:

Eräänä kauniina päivänä surffailin internetissä vailla sen kummempaa päämäärää, kun iltapäivälehden sivua rullatessa silmä tarttui sanaan "korvapuustijuustokakku". Oli pakko klikata ja selvittää mistä oli kyse ja klikkaus johdatti minut kakun reseptiikan pariin. Pläräsin ohjeen ja tulin vakuuttuneeksi sen kaloripitoisuudesta eli makoisuudesta ja tallensin sivun muistiin odottamaan sopivaa hetkeä sen valmistamiselle.

Päätin kyllä heti, että tätä kakkua haluan tarjota bloggaajakollega-Ristolle, kun hän tulisi käymään. Joka viikko toivoin kuulevani kyläilykutsuun myöntävän vastauksen ja melkein jo ehdin luopua toivosta hänen saapumiselleen. Kunnes vihdoin koitti se sunnuntai, että veli ehti pyörähtämään kylättelemässä.

Kakun valmistin edellisenä iltana ja jos jo kakun ainesosaluettelo sai minut vakuuttumaan sen hyvyydestä, niin uunista leijaileva tuoksu vain vankisti odotuksiani. Nyt ollaan hyvän äärellä.

Sitten vihdoin pääsimme maistamaan kakkua ja kyllähän se oli hyvä ellei jopa loistava. Korvapuustin makua siinä tunnisti ja mehevä täyte yhdistettynä rapsakkaan ja napakkaan pohjaan toimi erinomiasesti. Nam!

Yksi pala riitti hyvin yhdelle kahvittelukerralle, mutta pohdinnat siitä että voiko loppukakun pakastaa voi heittää romukoppaan. Voisi varmaan jos sitä jäisi jäljelle. Omakehu haisee, mutta kun kyse ei ollut omasta reseptistä, niin annan täydet 5/5.

Kakkuresepti löytyy täältä: http://www.iltalehti.fi/pippuri/201701112200052062_ah.shtml

Paistopisteen herkut

Jotenkin paistopisteiltä tulee ostettua hyvin harvoin kahvileipää tai muutakaan. Lidlillä se kuuluu osaksi kauppareissua (jumpe niitä kinkkujuustocroissantteja), mutta muissa kaupoissa tämä osasto on jäänyt pahasti paitsioon. Eittämätön epäkohta elämässä.

Kaisun kesäinen Prisman Spinny -blogimerkintä mielessä kuitenkin päätin kokeilla Prisman kökköosaston tarjontaa pyhänä. Erittäin kovana viineridiggarina poimin mukaani mansikkavaniljaviinerin, jota punnituslaite kutsui viikkowieneriksi. En kyllä usko, että tuollainen klassikko olisi vaihtuva tuote, mutta kenties samalla koodilla saa toisena viikkona todellakin jotain muuta. Aihetodistehan tuo kyllä on, että mene tuosta nyt varmaksi sanomaan.

Viikkoviineri ja kahvi. Pienenä kielivinkkinä , että viineri kannattaa kääntää englanniksi danish tai danish pastry. Wiener ei käy. Oon pari kertaa sen virheen tehnyt ja voin kertoo, että sanomista tuli.

Rapean viinerin kumppaniksi laitoin kotona tummapaahtoista Robert Pauligin (tästäkin on näköjään tapeltu) mokkaa jatkettuna Mokkamaasta lunastetulla Irish coffee -porosekoituksella. Viineri oli oikein hyvä, mutta kenties päivä valojen loisteessa oli kuivattanut taikinan hieman turhan lohkeilevaksi. Toisaalta vaniljakreemi oli referenssitasoa, joten pieni murenevaisuus ei juurikaan haitannut. Mansikkahillo oli arvatun teollista, mutta hyvää se on, jos samassa hallissa on ollut edes valokuva mansikasta. Kahvi oli täysin nappisuoritus kotipolttoiseksi ilman lesostelumyllyjä, ja Irish Coffee -porojen lisääminen pehmensi kokemusta kivasti. Setti ei kuitenkaan oikeastaan päässyt yllättämään millään osa-alueella, joten täysiä tähtiä ei raatsi antaa. 4/5.

Onko muilla ehdottomia paistopisteherkkusuosituksia?

Laskiaispulla-arvio

Tämän kertaisen arvion kohteena on Kiteen Kotileipomon eli paikallisten puhekielessä konditorian laskiaispulla. Allekirjoittaneen paluumuutto kotikonnuille on epäilemättä lisännyt konditorian tammikuun myyntiä, sillä jos ei itse ole käynyt silloin tällöin hakemassa lihapiirakkaa tai muuta leivonnaista, niin jo 3/5 kylättelijää on käynyt hakemassa tuliaiset paikallisleipomosta. Hyväksyn.

Tänään tuliaisena tuotiin laskiaispullia ja suuri hatunnosto tuojille, että pullia oli laskettu kylättelykahvien lisäksi extraa, että meille jäi toiset pullat vieraiden lähdettyä.

Sitten itse tuotteeseen, joista toisen söin kahvin kanssa ja toisen kaveriksi keitin kuumaa kaakaota. Pullan leikkaus oli hyvä, sillä hattua ja pohjaa oli riittävästi. Joskus pullissa on ongelmana, että hattu leikataan liian pieneksi, jolloin pohjaa jää liikaa ja balanssi kärsii: pohja jää liian kuivaksi, kun täyte ei pysty sitä riittävästi kostuttamaan. Mutta tässä pullassa ei sitä ongelmaa ollut.

Täytettä oli reilusti, pullan sisällä oli vadelmahillosydän, jota ympäröi kermavaahto. Olen itse enemmän mansikkahillonaisia, mutta toimi kyllä tuokin erinomaisen hyvin.

Kahvista retostelen sen verran, että pavut jauhoin itse presidentti black labelin pavuista ja valmistin loppuun pressopannulla. Tuli hyvä. Iltapullan kanssa nautittu kaakao oli O'boyta.

Annan molemmille seteille 4/5. Jätän pisteen verran varaa vielä paremmille laskiaispullakahveille.

Pullabiisejä?

Viikonloppuna johtui mieleeni pohtia pulla- ja kahvileipäkappaleita ja niiden vähyyttä. Kyllä niitä varmaan on aika paljonkin, mutta montaa en kyllä saa päähäni. Spinal papilla on tietysti Cups and cakes, Simo Salmisella Minä olen paakari jne, mutta jotenkin tuntuu, että esimerkiksi rakkaudesta ja kuolemasta on laulettu kenties enemmän. Tuleeko lukijoille jotain pullahittejä mieleen?

Popedahan on näissä tietysti kunnostautunut (Matkalla Alabamaan ja Leivonnaisia), vaikkakin joskus pullat ja leivonnaiset vaikuttavan toimittavan lähinnä metaforan virkaa, mutta mistäpä tuota tietää. Yksi Popedan pulla-aiheinen kappale nousee kuitenkin omaksi totaalisuosikiksi, nimittäin Pullaristo ihmemaassa. Hard rock -henkinen mielikuvituksellinen tarina hetkeksi katkeroituneen Riston matkasta ihmemaan komeimmaksi mieheksi ei voi jättää kuulijaa kylmäksi.

Sen verran biisistä vielä, että en tietääkseni ole ryömimisvuosinani antanut aihetta tai inspiraatiota Ikuriin päin, mutta jonkunlaiselta kohtalolta tämä biisi vaikuttaa. Nauttikaa, pullakamut!

Luultavasti Omar-munkki

Jotenkin olen onnistunut välttelemään Omar-munkkeja, vaikka tuotehan lanseerattiin jo viime keväänä. Ei ole ollut tarkoitus, mutta jotenkin ne ovat vain jääneet välistä. Nyt tuli kuitenkin oikaistua tämä epäkohta, kun pääsin välipäivänä kokeilemaan berliininmunkin ruskeaa kumppania ulkoilun jälkimainingeissa.

Kyllä tuo melko varmasti on Omar-munkki. Mitä sanoo raati?

Pärnävaara on Joensuun lähiseutujen parhaita hiihtomestoja, ehkä. Ei tule itse juuri sivakoitua, mutta nyt tuli huristeltua sinne ihan kävelyajatuksella, kun kadut olivat peilijäällä, ja teki mieli myös nähdä vähän luontoa. Pärnävaara on siitä erikoinen paikka, että kaksi maailman hankalinta ihmisjoukkoa, murtomaahiihtäjät ja koiraihmiset, mahtuvat toimimaan siellä ainakin näennäisessä sovussa, vaikka äkkinäinen luulisi tilanteen olevan vähintään räjähdysherkkä. Tavan kulkijalle tästä on se etu, että siellä on tarjolla ainakin ajoittain kivoja kävelypolkuja ympäri vuoden, mutta pääosin hiihtäjille suunnatusta infrasta hyötyy jokainen. Eli sieltä saa kahvia.

Kahvi oli luultavasti Juhla Mokkaa tai Presidenttiä ja vain hetken seissyttä, joten Omar-munkille oli oikein hyvä pari herkkuhetkeen. Ja miten tuore voi munkki olla? Todella tuore, tästä erikoismaininta kivalle kahviolle! Itse en ole koskaan suuremmin ollut Omareiden perään, vaikka toki ne ihan kelpo makeisia ovatkin, mutta tämä munkki oli tosi hyvä. Hienosti toimi vaaleanruskea kuorrute rasvaisen munkin päällä, ja se mössö sisällä oli myös todella hyvää. Makeahan tuo mötkylä on, mutta ei kai kukaan nyt muuta odotakaan. 4/5.

Ps. Kuulin vähän huhuja, että Fazerin Omar-munkit ja Berliininmunkit ovat eripainoisia. Onko jollain parempaa tietoa, että tekeekö hillo tai kuorrute noin ison eron, vai olisikohan niissä myös eri taikina? 

Valkosuklaapiparkakkukarpalojuustokakku, tupla-arvio

Joulun jälkeen tulikin luovuttua syöpöttelystä heti tuoreeltaan, kun kokoonnuimme tuhoamaan pari kiloa pihvilihaa kurkoporukalla. Sen verran jätettiin tilaa massuihin, että myös bloggaajasuosikkinne pääsivät maistamaan talon tarjoamaa valkosuklaapiparkakkukarpalojuustokakkua tummapaahtoisen sumpin kanssa.

Jumpe.

Risto: Kuva ei tee oikeutta slaissin todelliselle ulkonäölle, vaan oikeasti palanen oli esteettinen kokonaisuus, jossa karpaloiden terve puna väritti skandinaavista juustokakkumaisemaa. Ja se maku, voi elämä! Kyllä oli hyvät pyhät kahvileipärintamalla, kun tällaistakin pääsi syömään. Karpaloiden kirpakkuus tuki valkosuklaan makeutta ja piparkakun makeutta suvereenisti, ja kukin mauista erottui kokonaisuudesta terävästi mutta liioittelematta. 5/5. Vanha kuomamme Mikko olisi ollut tämän edellä polvillaan, sillä juuri tämänkaltaiset pehmeitä ja kirpeitä makuja yhdistävät kahvileivät ovat miehen mieleen. Kiitos Lady T tästäkin! Mitäs valehtelee Kaisu?

Kaisu: Ei tuommoisen tortun edessä pysty taipumaan valehteluihin tai edes hillitsemään kehuryöppyä. Todella hyvä kakku! Karpaloiden kirpeys yhdistettynä kermaiseen valkosuklaatäytteeseen ja piparkakkupohjaan oli lyömätön yhdistelmä ja vaikka massu oli jo ennestään täynnä makoisaa pihviä, niin saattoi Leinoskan lautaselle siirtyä kakkupala jos toinenkin. 5/5.