Pullakahvit vuorilla

"Vedä pullakahvit napaan ja pakene vuorille", sanoi jo Niskavuoren Heta aikanaan, kun Vaahteramäen Eemeli oli kantanut säkillä valoa tupaan. Nämä sanat mielessä tuli suorittua Nebelhornin (2224 m) huipulle, kun nyt kerran oli siellä päin käyntiä muutenkin. Vaikka pullakahvibloggaajatiimi tunnetaan vehnäsmieltymysten lisäksi huippuatleetteina, niin tällä kerralla tuli otettua huipulle hissikyyti, kun on isolla työllä sellainen rakennettu kerran. Syntihän se olisi pitää käyttämättömänä.

Tärkeä pointti tässä arviossa on muistaa, että nyt ollaan reilussa kahdessa kilometrissä, mikä luonnollisesti tiputtaa ilmanpainetta. Tämän näppärän laskurin mukaan ilmanpaine tuolla korkeudella ja noissa lämpötiloissa on noin 77% normaalista ilmanpaineesta 101 325 Pa. Aiemmin blogissa onkin jo mainittu, että ulkoinen paine vaikuttaa ihmisen makuaistiin, joten jo noissa korkeuksissa voidaan olettaa, että nisuja leivottaessa pitää laittaa makujuttuja tavallista enemmän. Toinen tärkeä juttu on se, että kuohkeissa asioissa, kuten esimerkiksi kermavaahto, ulkoinen paine vaikuttanee (en ole tarkistanut) koostumukseen, koska tottahan sen vaahdon pitää olla jonkunlaisessa tasapainossa ympäristön kanssa; eihän sitä muuten vaahdoksi pääsisikään. En sitten tiedä varmaksi, että huomioidaanko tämä jotenkin esimerkiksi rasvan ja muiden ainesosien balanssilla, että päästäisiin vastaavaan suutuntumaan vai hyväksytäänkö ulkomaailman vaikutus koostumukseen. Mutta em. seikat on syytä muistaa, jos kahvittelee yläilmoissa. Tokihan siellä voisi olla myös paineistettu kammio ns. merenpinnan tason kahveja varten, mutta hieman liioittelulta tuntuu rakentaa tällainen.

Tuli siis otettua tuollainen suklaakökkö ja cappuccino, ja varmaan ihan sattumalta molemmissa oli erityyliset vaahdot analysoitavaksi. Suklaakökössä ollut vaahto tuntui melko normaalilta suussa, ja se lohkeili oikein kivasti pienellä työstövälineellä, joten uskoakseni siinä oli huomioitu erikoinen ilmanala jollain korkean paikan kermavaahdolla. Cappuccinossa vaahto oli sen sijaan hyvin kiinteän oloinen, jopa jäykähkö. Vähän tuli mieleen, että aiheuttaisiko pienempi kuplakoko moista, mutta toisaalta luulisi, että kuplakoko kasvaisi ulkoisen paineen pienentyessä. Hankala tapaus.

Mutta oli muuten hyvää. Tuon voimalla jaksoi löntystää ihan parkkipaikalle asti tuolta nyppylältä ja naureksia hissijonoille kovin omahyväisest. 5/5 maisemalisän kanssa.

Vähän pilvistä.

Nimittäin!

Reissun päällä tulee hurviteltua kahvileipien kanssa kotimaan arkea enemmän. On aina mukava maistella paikallisia herkkuja, ja siinä samalla tulee yleensä myös rauhoituttua aloilleen hetkeksi aikaa kesken keinotekoisten kiireiden. Nämä hetket antavat potkua erityisesti silloin, kun ottaa purtavaksi jonkun kökön, jolle löytyy myös ilmeinen kotimainen vastine; tietynlaista A/B-vertailua. Yleensä näissä tilanteissa Suomi loistaa omissa kirjoissani, ja esimerkiksi korvapuusteissa ja viinereissä Pohjolan persjalkaiset ovat todella kova luu.

Tällä kertaa annoin mahdollisuuden paikallisen kauppahallin leipomokahviolle näennäisen lomanaloittajaisjälkiruokapullakahvihetken merkeissä. Herkullisen pääruoan aveciksi otin kupin baristan laittamaa mokkaa kremalla, jota jatkoin tilkalla maitoa sekä mansikkaviinerin. Koko setti oli hinnaltaan alle 7€, joten riistohinnoista ei nyt raaski puhua.

Vaikka pääruoka ei kuulu nyt arvosteltavien tuotteiden joukkoon, niin kuvassakin näkyvä herkullinen lämmin tonnikalavoileipä ansaitsee oman mainintansa, sillä oli todella maukas leipäsektori!

Kahvi oli todella hyvää, ja vaikka suodatinkahvin laskeminen ei kenties haasta kokenutta baristaa, niin tiettyä lesosteluekstraa tulee siitä, että kahvia laskemaan on oma ihminen. Lisäksi kahvikone näytti kromiselta avaruusalukselta. Pitänee joku kerta kopaista cappuccino tuossa. Kahvi oli todella hyvää, ja jälkiruokakahviksi kuppikoko oli sopiva. Ilmeisesti täällä käytetään erilaisia kahvipapuja kuin Suomessa, mutta hyvää on tavara molemmissa maissa, kun vain paikka on oikea.

Sitten se viineri. Voi helkkari, että oli hyvää. Mansikat olivat vereksiä ja maultaan pehmeitä ja makeita. Niiden alla oli maltillinen määrä kermavaahtoa, ja tämän alta paljastui vielä aistikas vaniljakreemi, jota en tilatessani osannut odottaa. Myös lehtevä taikina oli juuri niin kuin pitää, ja kokonaisuutena jokaisella elementillä oli kokonaisuuteen oma tärkeä panoksensa, mutta yksittäisille piirteille ei annettu liikaa vastuuta, vaan tärkeintä oli kokonaisuus eikä yksittäisten pelaajien kova pistesaldo (oliko ensimmäinen urheiluvertaus tässä blogissa?). Ihan meinasi kyynel kirvota silmäkulmaan, kun oli lounashetkellä asiat niin vaaterissa. Siinä herkistellessä barista toi vielä pienen näytepalan toista viineriä kullekin tiskillä notkuvalle asiakkaalle, mikä on totta kai eleenä jotain sellaista, että tuollaista ei jätetä kiitoksetta. 5/5 ja papukaijamerkki!

Puutarhakaupan tarjonta

Nyt on kertynyt arvosteltavaa vaikka miten, joten nyt jää väkisin osa blogin ulkopuolelle, kun muistotkin alkavat jo kultaantua. Pahoittelen merkinnättä jäävät kahvileivät; olette olleet minulle kuitenkin tärkeitä siinä hetkessä.

Saksassa on hauska tapa, että pieniä leipomoita ja kahviloita löytyy joka paikasta. Lähes joka ruokakaupan aulassa on leveät rivistöt vehnästä ja mahdollisuus saada kahvia. Myös kirjakaupat ja jopa puutarhakaupat tarjoavat tätä palvelua, ja tällä varjolla minutkin saa helposti ihmettelemään yrttejä ja erilaisia multia viherpeukaloiden kokoontumisajoihin, vaikka yleensä minua kiinnostaa noissa mestoissa lähinnä grillit, lepotuolit ja kirveet.

Tällä kertaa tuli koeponnistettua kahvio jossain Hampurin lähiseutujen isoimmista puutarhakaupoista, mutta ei tullut laitettua sen nimeä ylös; olisikohan ollut se punainen brändi? Komea oli, ja Weberin edustus löytyi grilleistä. Toisessa kerroksessa löytyi varsin viihdyttävä ja iso kahvio, jossa sai samalla koeponnistaa puutarhajakkaroita, sillä sisustus oli näiden varassa. Asiallista.

Purtavaksi valikoitui tuhti pala paksua mansikkapiirakkaa ja tätä huuhtelemaan kuppi perusmokkaa reilulla maidolla. Piiraspala näytti lasin läpi paljon pienemmältä, joten luultavasti lasi taittoi valoa siten, että asiakas luulee saavansa vähemmän, mistä maksaa. Omintakeinen markkinointistrategia.

Tuolla porskutti pitkälle iltaan.

Monesti tuollaiset liivatteella tehdyt mansikkakuorrutukset ovat, jos nyt ei luotaantyöntäviä niin vähän mansikoiden tuhlausta, koska suutuntuma muuttuu ikäväksi. Tällä kerralla mansikat olivat kuitenkin siellä edelleen mansikkamaisia ja pehmeän makeita, joten tuo päällyste voitti minut nyt puolelleen. Kokoa slaissilla oli siinä määrin, että pientä kyllääntymistä ei voinut tällä kertaa välttää, mutta pystyipähän tuon voimilla jonkun aikaa haastattaman nälkäistä. Kahvi oli hyvää saksalaista perustavaraa. 4/5.

Tulisikohan Suomessakin enemmän pullakahviteltua, jos olisi joka paikassa tarjolla tällaista? Ehkä.