Läksiäispullakahvit

Lopetin viime vuoden lopulla työt eräässä elävän musiikin organisaatiossa ja sain kunnian perehdyttää seuraajaani tehtävään kolmen viikon ajan. Hyvin onnistuin perehdyttämään hänet etenkin pullakahvimieltymykseni osalta ja ilokseni sain huomata, että seuraajani ei myöskään pullakahvikuppiin ja -lautaselle sylkenyt.

Viimeinen työpäiväni nimittäin alkoi siten, että manttelinperijä kutsui minut työpaikan keittiöön ja hän oli kattanut pöydän koreaksi eriparisilla kahvikupeilla ja keskellä pöytää napotti kannellinen pahvilaatikko, joka epäilemättä sisälsi jotain pullantapaista. 

Avasin laatikon ja siellä oli upein näkemäni pulla-asia koskaan. Sylkeä alkoi erittämään sitä vauhtia, ettei se helpottunut millään muulla kuin aimo siipalella herkullista pullaa. Leikkasin palasen ja tarkempi tutkiskelu kertoi herkun koostuvan pullapohjasta ja vaniljatäytteestä mustikkaraidoilla. Pulla oli käyty hakemassa Pullapuodista.

Oli nimittäin suunmukaista pullaa, ettei paremmasta väliä! Ensimmäinen pala katosi melkein ikeniin, joten kokemus oli täydennettävä toisella viipaleella. Palanpainikkeena oli tummapaahtoista mokkaa. Pullaa jäi vielä kotiin viemiseksikin ja riitti ihmeen kaupalla vielä seuraavaksi päiväksikin. 

Nämä olivat merkitykselliset pullakahvit monella tapaa ja pulla oli erinomaista eikä kahvikaan tuottanut pettymystä.

Arvosana: 5/5

Kolme laskiaispullaa, kaksi päivää

Laskiaispullat ovat ehkä parasta helmikuussa. Niiden kanssa on aika vaikea mennä vikaan, koska pulla on lähes poikkeuksetta hyvää, ja harvoin olen kuullut myöskään tarinoita epäonnistuneesta hillon tai kermavaahdon levittämisestä. Nyt sattui sievä sattuma, kun sain syötäväkseni kolmea erilaista laskiaispullaa kahden päivän sisällä, joten nyt otetaan pieni vertaileva arvio turvotusta laskiessa.

Ensimmäiset pullakahvit sain sukuloidessani laskiaissunnuntaina iltapäivästä. Tarjolla oli Moccamasterilla tiputettua Juhla Mokkaa jatkettuna maidolla vintage-kupissa ja Oululaisen Pitkojen pitkosta rakennettava laskiaispulla. Otin kaksi noin senttimetrin paksuista siivua, joiden väliin latasin lusikalliset hilloa ja kermavaahtoa. Pitkojen pitkohan on eräs parhaista standardinisuista, ja suvereenin kotipolttoisen hillon ja sopivasti makeutetun kermavaahdon kanssa yhdistelmä oli aivan mahtava. Laitetaan 4/5 tähteä, koska tiedän kokemuksesta, että kotitekoisella pullalla tuolla talossa saadaan täydet viisi tähteä helposti.

Seuraava pulla oli tarjolla noin kaksi tuntia myöhemmin kiipeilyvuorolla, johon kiipeilytoveri-H toi tusinan verran purtavaa lisäpainoksi seinälle. Yleensä kiipeilyhallilla on tarjolla vain mangesiumia ja raanavettä omasta likaisesta pullosta, joten tämä oli melkoista juhlaa. Lisäksi pullat olivat erittäin hyviä ja sopivankokoisia urheilunisuiksi. Valitettavasti laiskuuttani en hakenut kahviosta kahvia pullan kylkeen, joten kahvinpuutteen takia kokonaisuus jää arvosanaan 3/5. Pulla itsessään oli aivan mahtava, ja vadelmahillo oli kiva yllätys (kts. kuva), mutta olisi pitänyt jaksaa kävellä kahvioon. Mutta eeeei, piti saada pulla äkkiä ennen kuin muut vievät. Oma moka.

Kolmas laskiaspulla oli Heinosen leipomon käsialaa, ja se tarjoiltiin työpaikkani iltapäiväkahvilla. Nyrkin kokoinen tomusokerilla vuorattu tehdaspulla oli kieltämättä todella hyvää, ja kahvikin toimi. Kenties minua kuitenkin painoi pieni turnausväsymys, koska en jaksanut enää kiljahdella riemusta pullankaan äärellä. Kokonaisuus jää siis kolmeen tähteen. Pulla oli tosi jees, mutta sukulaisissa ja kiipeilyhallilla tarjoillut olivat kyllä maukkaampia.

Hieno superkaksari laskiaispullien parissa! Kiitos kaikille, jotka tekivät tämän mahdolliseksi.

(a) Sukulaisissa nautittu setti. (b) Kiipeilyhallin pulla. (c) Työpaikan pullakahvit.
Valitettavasti kuvat jäivät tällä kertaa ottamatta, niin piirsin Paintilla ulkomuistista.

Runebergin piiras ja kahvit

Runebergintorttu on outo tuote. Tiettyä arveluttavuutta tiiviissä makeassa paketissa. Periaatteessa siinä on ainesta alkuvuoden hitiksi, ja se näyttää hyvältä. Siinä taitaa olla viinaakin. Kuitenkin siinä maussa tuntuu olevan jotain vilppiä; kenties kökölle ominainen karvasmanteli (Mitä se muuten on? Ja kuka keksi laittaa sitä kahvileipään) on se, joka laittaa minut yleensä valitsemaan tähän aikaan vuodesta mieluummin laskiaispullan. 

Tänään töissä tuli hyvä sauma kokeilla jotain runebergmaista kuvetta kaivamatta, kun työpaikan kahvivastaava oli poiminut kaupan hyllyltä Runebergin piirakkaa tarjolle iltapäiväkahville (kirjoitusasu paketissa oli noin, mutta en löydä tuotteeseen linkkiä). Sopii! Asetelmat onnistuneelle pullakahvihetkellä olivat hedelmälliset, sillä päivän aikataulutetut työhommat oli taputeltu, joten yllättävä kahvileipätarjoilu oli kurssissaan. Lisäksi uusia tuttavuuksia on pullarintamalla aina mukava kopaista.

Omasta setistä jäi ottamatta kuva, niin tässä työkaverin versio aiheesta. Yhden tuollaisen slaissin söin.

Piirakka oli todella hyvää. Yleensä kovin dominantti karvasmanteli ei päässyt nyt sotkemaan hyvää tuotetta, ja tuote oli lähempänä perinteisempää nisua. Toisaalta myöskään rommi ei maistunut kovinkaan voimakkaasti, niin ehkä tämä toimii kevyenä laskeutumisena kovempiin aineisiin. Luultavasti runebergintorttuhipsterit eivät kajoaisi tuohon pitkällä tikullakaan, mutta kahvileipänä se toimi tuossa hetkessä oikein hyvin.

Piirakkasiivun kyytipoikana nautin perusfiltterimokkaa maidolla vähän huonosti huuhdellusta närästyslääkemainoskupista. Iltapäiväkahvi on aina hyvää, koska se on sopivaan aikaan lounaskooman ja kotiinlähdön välillä, joten sitä ei tarvitse sen täsmällisemmin arvioida.

Yllättäen tämä kokonaisuus saa jopa 4/5 tähteä, vaikka hieman epäilevästi suhtauduinkin tuotteeseen. Edelleen valitsen helmikuun hiteistä laskiaispullan runebergintortun ohi, mutta kyllä tuossa piiraassa on ainesta kahvipöytään jopa ykköstarjottavaksi.