sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Veneretken saarikahvit

Nykyään kun miettii järjestävänsä jotain kokoontumista tai bakkanaalia kuomien kanssa, niin ensimmäinen ajatus on vain laittaa kaikille viestillä, että haistavat paskan ja unohtavat koko jutun. Kuitenkin on jotain päällekkäisyyksiä, niin eipä käy. Tuota ajatusketjua sitä yleensä vain toistaa päässään ja mököttää vähän itsekseen, kun eivät törpöt lähde mihinkään.

Eilen oli toisin, ja ihan ykköspäivien varoitusajalla saatiin jopa viisi akateemisesta maailmasta tuttua älykköä risteilemään pitkin Pyhäselkää, ja yllättäen sää muistutti sitä, että mitä tämä maa voi suvi-iltana tarjota. Se ei ollut niinkään yllätys, että reissun primus motor PS oli varustautunut turneelle aistikkain tapaksin ja kuplivine viineineen, mutta yhdistelmänä tällainen sattumusten summa oli jotain uutta.

Tuonne luojan nousevaan ilmaan lähdettiin veneilemään.
Veneretken loppumetreillä nautittiin vielä makkaraa nuotiolla eräällä Pyhäselän viehättävistä saarista, ja tottahan kippari PS oli laittanut matkaan myös termoskahvia ja nisupullaa. Ja maittoihan se nyt ihan älyttömän hyvältä, 5/5 jätkille, reissulle ja pullakahveille!

Ei ole oikeasti minun kahvi, mutta pakko oli saada arvio myöhäisestä ajankohdasta huolimatta, niin otin PS:n sumpista vähän siivua.