torstai 28. tammikuuta 2016

Klassikkovalinta

Nämä pullakahvit nautittiin liian pitkään kestäneen työpaikan varastomuuton jälkeen joulukuussa. Heti lounastauon jälkeen kohotettiin muuten hieman hukassa ollutta motivaatiota, kun päätettiin yksissä tuumin päivän viimeisestä työtehtävästä: pullakahvit. Oli jotain mitä odottaa.

Paikaksi valikoitui Heinosen leipomon kahvila Suvantokadulla, Valintatalon rakennuksessa. Kyseisestä paikasta oli kokemuksia jo ennakkoon, joten pelkoa epäonnistuneista pullakahveista ei ollut.

Valitsin herkkuja notkuvasta riskistä klassikon eli kinuskimunkin. Kaveriksi pannusta kahvia.

Arvio: kahvi oli perus parkkihappoa, mutta munkki odotusten mukaisesti suussa sulavaa. Munkki ei pitkään lautasella siis notkunut. Kuorrutetta oli riittävästi ja munkki itsessään pehmeää.

Ihan täysiin pisteisiin ei kombo kuitenkaan yllä, koska hitusen parempia kinuskimunkkeja saa Kiteen Ikosen leipomosta.

Ehdottomasti kuitenkin 4/5..


sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Tikkupullaa ja nuotiokahvia

Olen muutamaankin otteeseen kuullut paljon hyvää nuotiolla paistettavista tikkupullista, mutta en ollut näitä koskaan päässyt maistamaan. Aukko pullasivistyksessä tuli kuitenkin paikattua uudenvuodenaattona nuotion äärellä.

Tikkupullataikinaan tulee maitoa, jonka minä lupasin toimittaa pääkallopaikalle. Maito jäi jääkaappiin noin 70 kilometrin päähän nuotiosta. Näppärä leipuri K korvasi maidon kauramaidolla, jonka oli varannut omiin mystisiin kokkailuihinsa.

Tikkupullia tulee paistaa noin 20 minuuttia riittävän etäällä liekeistä, ettei taikina pala. Minä liekitin kauramaitopohjaista taikinaa liian lyhyen aikaa tuulisessa säässä.

Juon yleensä kahvini maidolla, ja nyt sitä maitoa ei ollut.

Tunaroinneistani johtuen kokonaisarvio jää nyt kahteen tähteen. Kauramaito toimii kyllä pullataikinassa, mutta ainakaan minä en saanut pullaan mukavaa ruskeaa sävyä. Suutuntumakaan ei ollut ihan nappiin, koska tunaroin paistossa. Kardemumma antoi pullamaista makua harmaaseen pötkylääni, mutta sekään ei pelastanut tätä. Eikä se, että kahviin ei ollut maitotilkkaa, vaikka toki notskikahvit menevät myös mustana. Tämä kämmi menee nyt ihan minun piikkiin, eikä tikkupullassa ole varmasti mitään vikaa tuotteena.



Oikein herahtaa vesi kielelle palaneen piparjuuren oloista patukkaa katsellessa.

PS. Pistimme muutaman noita taikinapötköjä myös grilliritilän päällä kypsentymään tiukan hiilloksen päälle varsinaisen arviointikierroksenn jälkeen, ja niillä pötköillä ja maitokahvilla olisi päässyt helposti kolmeen tähteen. Veikkaan, että fasiliteettien salliessa en seuraavalla kerralla rupea taikinaa edes käärimään tikun nokkaan, vaan lipastan halsterin.