Pullakahvit

Pullakahvittelu on hieno asia, ja olkoon tämä blogi niille kunnianosoitus. Suosituksia ja erityisesti pullakahveja otetaan mielellään vastaan!

torstai 22. syyskuuta 2016

Pullauutisia

›
Karjalainen tiesi kertoa, että suomalaiset ostivat viime vuonna kahdeksan kiloa pullaa henkilöä kohden, kilon enemmän kuin edellisvuonna:  h...
tiistai 6. syyskuuta 2016

Vesikioskin Pullavohveli

›
Hattu päästä. Katsokaa nyt tuota. 5/5.
sunnuntai 28. elokuuta 2016

Ulkoilmakahvit Vuorivaarassa

›
Tänä vuonna tulee näköjään ulkoiltua solkenaan, kun kävin jo toisen kerran Vuorivaaran kiipeilykallion juurella kahvittelemassa (kts. arvio ...
tiistai 2. elokuuta 2016

50 sentin munkkikahvit

›
Kun ihminen matkustaa kohti Lappia, viimeistään Vuokatin kohdalla luonto ja sen äänet muuttuvat. Aivan kuin pohjoinen tuuli kuiskaisi legend...
2 kommenttia:

Näkökulma: Korvapuusteja lähdetty sorkkimaan. Feat. Julia

›
Vaarallinen trendi on rantautunut nyt myös Suomen Turkuun. Olin käymässä Kuralan kylämäessä heinäkuun viimeisellä viikolla. Ilmassa oli hell...
maanantai 4. heinäkuuta 2016

Jääcappuccinoa ja nökäre piirasta

›
Ulkomailla tulee silloin tällöin irroteltua. Joskus tulee ostettua joku itselle tuntematon suklaapatukka (esim Nussini) spontaanisti kaupan ...
tiistai 21. kesäkuuta 2016

Kolminkertainen seminaaripullakahviarvio

›
Lahdessa järjestettiin taannoin allekirjoittaneen ja muutaman kollegan läsnäoloa kaipaava työaiheinen kokoontuminen. Jokaiseen päivään kuul...
‹
›
Etusivu
Näytä internetversio
Sisällön tarjoaa Blogger.