Mediapullat, kiitos Tohtori K

Jos joku idea pitäisi viedä kaikille työpaikoille, niin se on mediapullat. Aina välillä joku päätyy lehteen tai radioon jotain hölisemään, ja kyllä siitä kunniasta sietää kantaa purtavaa työkamuille. Meillä valitettavasti osa luistaa tästä velvollisuudesta (herätkää päättäjät!), mutta Tohtori K on toista maata. Reilu vuosi sitten jo ostimme yhdessä hänen ja Mikon kanssa pussillisen munkkeja Karjalaisen kansikuvakomistuksina. Tälläkin kertaa paikallistoimittajan kanssa vietetyn juttutuokion jälkimainingeissa TK muisti, hoiti ja piti velvollisuutensa ja toi kolme pussillista S-ketjun viinereitä aamukahville. Maanantaina. Ai hitto mikä buusti alkuviikkoon!

Ja hyväähän se tietysti oli. Vaniljakreemihän on, kuten lukijat tietänevätkin, minulle mieluissa päällinen leivonnaisille, ja voitaikinapohjaiset viinerit toimivat lähtökohtaisesti hyvin. Sen verran oli unihiekkaa silmissä vielä, että ei tullut paljon rekisteröityä muuta kuin, että vähän se mureni ja hyvää se oli. 4/5.

Lehtevä viineri meinasi hajota pöydälle, niin laitoin kuvaa varten vähän tällaisen vitsikkään asetelman. Jumaliste, että tuo takana oleva autopeli on koukuttava kahvitaukojen piriste. Ollaan kahvipöydän porukalla jo vaikeimmalla tasolla, muutama kortti ratkaisematta.

Kansallinen korvapuustipäivä, feat. Markku

Bloggaajatiimi ei sattunut kansallisena korvapuustipäivänä pullakahvittelemaan, mutta onneksi vanha tuttumme Markku veti puusteja kaksinkin kappalein juhlan kunniaksi.

Keskiviikkona, 4.10. aamun lehdessä sanottiin, että tänään on kansallinen korvapuustipäivä. Vuoden joka ikisenä päivänä on joku teemapäivä, näistä on netissä ihan kokonaisia listauksiakin. Erään listauksen mukaan 4.10. on kansainvälinen eläinten päivä, mutta sehän ei nyt olisi ollut juurikaan kiinnostava, eikä varsinkaan olisi aiheuttanut toimenpiteitä. Mutta KorvaPuustiPäivä – ajatus siitä jäi kuumottamaan mieltä.

Niinpä sitten jo lounaan jälkikahveilla iskin kiinni ensimmäiseen tilaisuuteen ja otin sellaisen pienen vaniljakorvapuustin ja mukillisen työpaikan kahvion peruskahvia. Perussetti, 3/5, jossa kyllä pulla nosti arviota ja kahvi laski sitä merkittävästi. Vaikka yritin parantaa kahvia sokerilla ja kermalla. Mutta eihän vaniljakorvapuusti ole oikea korvapuusti! Joten en saanut tuolla setillä vielä rauhaa korvapuustiajatuksilta.

Iltapäivällä naputtelin pojalle viestiä, että hankkii illaksi oikeat korvapuustit jostain leipomosta. Hän oli päätynyt erään suuren, Kajaanin tien suunnalla olevan marketin paistopisteelle suorittamaan annettua tehtävää ja kotiin tultuaan iski pussin pöytään. Heti oli selvää, että tänään ei enää mitään muuta tarvittaisi iltapalaksi!

Päivän odotetuin hetki koitti illan jo pimennettyä ja sateen roimiessa kattoa. Kahvit keittää täräytin keskipaahtoisista tansanialaisista pavuista. Valtavan koon lisäksi korvapuustissa oli reilusti kanelia, mutta voin maku ei oikein selvästi tullut esiin, liekö sitä ollut ollenkaan, vai liekö korvattu jollain voin kaltaisella tuotteella? Voin puute sai puustin maistumaan hieman kuivalta. Päällä oli runsaasti raesokeria, joten energia-arvot olivat enemmän kuin kohdillaan. Setti täytti hyvin tehtävänsä iltapalana, kokonaisarvio 4/5. Jos voita olisi ollut enemmän, olisi arvio heittämällä 5/5!

Onhan tuo kieltämättä melkoinen! -Risto-

Teksti ja kuva: Markku

Synttäri- ja nimityskahveja - Yhtä juhlaa ja närästystä!

Nyt nimittäin riitti kahvileipää yhdelle viikolle. Nuorna miehenähän sitä kärsi vetää vehnästä ilman loppua, mutta nykyisellään viikon aikana järkevä raja oikeissa kahvileivissä (keksejä ei lasketa) kulkenee jossain kolme ja neljän välillä, ja harvoin tuollaisetkaan lukemat toteutuvat. Nyt tuli kuitenkin vedettyä viikon sisällä ilmeisesti keskimäärin yhden pullakahvit päivää kohden, ja parhaimmillaan kaksia pullakahveja erotti vain 20 minuuttia ja muutama sata metriä.

Tiistain ensimmäiset pullakahvit tuli juotua kollegan kanssa, joka halusi muistaa minua syntymäpäivänäni. Ensin kieltäydyin, mutta sitten kuitenkin päädyin kokeilemaan Amican uutta pikkupullaa. Jäi valitettaasti kuva ottamatta, mutta ihan hyvää se oli. Tosin aiempi sopimustuote voisilmäpulla oli täysin ylittämätön, joten tuo kombo saa nyt 3/5.

Heti perään oli aika toisten pullakahvien, jotka myös jätin kuvaamatta. Tarjolla oli kuitenkin itse ostamaani syntymäpäivänisua vaniljakierteellä hankittuna Joensuun kenties perinteikkäämmästä leipomokahviosta Pullapuodista. Asiallisen mittainen ja kohtuuhintainen pötkylä (6½ €) löi kahviporukan ällikällä suvereenilla suutuntumallaan ja maullaan. Lisäksi muistamalla työntekijävelvoitteen syntymäpäiväherkkujen tuonnissa vältyin vuoden työpaikkakiusaamiselta, joten kyllä tuolle setille pitää antaa 4/5. Jos jotain pitäisi muuttaa, niin muistaisin tuoda jotain myös ruokavammaisille, mutta Pullapuoti ei tätä mahdollistanut.

Seuraavat pullakahvithan yllättivät heti perään pari päivää myöhemmin Maisteri Ikosen ilahdutettua työväkeä vanhentumalla ja toppaamalla allekirjoittaneen pitkon tuomalla kaksi erilaista superkiekkoa tarjolle samaisesta Pullapuodista. Nolosti Ikosen syntymäpäivä oli jäänyt työporukalta unholaan ennakkoon, mikä olisi tuonut aamulliseen ja iltapäivälliseen vaniljaiseen ja hilloiseen makukimaraan pienen katkeran vivahteen, ellei kahvileipä olisi ollut sanalla sanoen täydellinen. Muistaakseni Kaisu puhui tästä aikanaan "kauneimpana näkemänään pulla-asiana", ja eipä tuossa ole paljon seliteltävää. 5/5. Kiitos MI ja hyvää syntymäpäivää kaikkien meidän puolesta! Lahja-asiakin muuten hoidettiin, älkää huoliko lukijat.

Aamukahvilla punaisella hillolla.

Iltapäivällä keltaisehkolla hillolla.

Välissä tuli sitten syötyä jotain pitkoa opettajien kanssa, ja sekin oli hyvää, mutta nyt ei ole vaadittavia detaljeja arvion kirjoittamiseen. Kanelipitko olisiko ollut, perushyvä. Sopi tilanteeseen. Onneksi Mikon synttärit osui viikonlopulle, kun muuten olisi vielä nekin tarjoilut pitänyt tässä arvioida.

Tänä aamuna sitten vertailtin työkamujen kanssa viikonlopun tekemisiä (ei ole muuten järin vakuuttavaa ryhmää nuo työkaverit keskimäärin), niin eikö tullut vielä yksi tarjous kakkukahveille uunituoreen dosentuurin kunniaksi. No totta hitossa lähdetään kakkukahville ja santsataankin vielä, vaikka periaatteessa täytekakut eivät ole edes minun suosikkeja. Tänään kinuskikakku ja sen ylitsepursuava makeus iski kuitenkin päänsärystä kärsineen ja pitkää työpäivää ennakkoon murehtivan bloggaajan tikapuuhermostoon melkoisen tarkasti, joten kyllä on dosentti nimityksensä ansainnut. Jotenkin kuitenkin tätä automaattisesti vertaa noihin aiempien kuvien kiekkoihin, ja minä vain olen enempi vaniljakreemipohjaisen täytteen kun semiperinteisen täytekakun perään, niin tähdet jäävät neljään, vaikka ei täytekakku varmaan tuosta parane. Dosentille 5/5!

Olihan tuohon vielä värin puolesta mätsättyjä kukkiakin mukana, mutta eivät ehtineet kuvaan valitettavasti.

Työreissulla Jyväskylässä

Alummasta viikkoa oli työreissu Jyväskylään kokoustamaan muiden kylien kollegojen kanssa. Liian aikainen kylmä aamu, kiskobussi ja termoskahvia, bluesia Pieksämäen asemalla, virkistävä patikka sillalle ja sen yli, lounastelu ja pari tuntia kokoustelua loivat tällä kertaa pohjaa kaivatulle kahvihetkelle. Etukäteen hieman huoletti, että kahvitauolle ei oltu ohjelmassa varattu aikaa lain, mutta Keski-Suomen kehvelit olivatkin kaikessa hiljaisuudessa juonineet kokousväelle viimeisen päälle kahvitarjoilut piiraineen, munavoineen ja termospulloineen. I salute you!

Pullat oli poimittu talteen Wilhelmiinan Konditoriasta ihan Jyväskylän kyliltä. Kököksi oli valikoitunut vaniljakreemillä vuorattu pullamaisen taikinan pohjalle rakennettu viinerielämys, joka huuhdottiin alas oletettavasti Moccamasterilla (minkä puljun kahvihuoneessa ei muka ole Moccamasteria?) tiputetulla oletettavasti tummapaahtoisella markettikahvilla.

Ja ottaen huomioon seitinohuen matka- ja kokousväsymyksen sekä vielä odottavan leppoisan illan, niin eipähän tuossa juuri jäänyt seliteltävää. Viinerikahvit olivat ihan nappisuoritus kokoustarjoiluiksi, ja näiden voimilla esityslista jaksettiin kahlata läpi vielä suut melkoisen vehnäsellä. Kiitos AK, LP ja A-LK! 5/5.

Periaatteessahan karjalanpiirakka ei kuulu tähän arvioon, mutta on kyllä niin täydellinen välipala, että piti ottaa koko triosta polaroidi.

Dallaspullan historia

https://www.mtv.fi/lifestyle/makuja/artikkeli/aamuyon-tunnit-vuonna-1995-jaavat-historiaan-tapani-herasi-ja-keksi-dallaspullan/6522958

Ei jumaliste mikä vuosi!

Pullakahvit vuorilla

"Vedä pullakahvit napaan ja pakene vuorille", sanoi jo Niskavuoren Heta aikanaan, kun Vaahteramäen Eemeli oli kantanut säkillä valoa tupaan. Nämä sanat mielessä tuli suorittua Nebelhornin (2224 m) huipulle, kun nyt kerran oli siellä päin käyntiä muutenkin. Vaikka pullakahvibloggaajatiimi tunnetaan vehnäsmieltymysten lisäksi huippuatleetteina, niin tällä kerralla tuli otettua huipulle hissikyyti, kun on isolla työllä sellainen rakennettu kerran. Syntihän se olisi pitää käyttämättömänä.

Tärkeä pointti tässä arviossa on muistaa, että nyt ollaan reilussa kahdessa kilometrissä, mikä luonnollisesti tiputtaa ilmanpainetta. Tämän näppärän laskurin mukaan ilmanpaine tuolla korkeudella ja noissa lämpötiloissa on noin 77% normaalista ilmanpaineesta 101 325 Pa. Aiemmin blogissa onkin jo mainittu, että ulkoinen paine vaikuttaa ihmisen makuaistiin, joten jo noissa korkeuksissa voidaan olettaa, että nisuja leivottaessa pitää laittaa makujuttuja tavallista enemmän. Toinen tärkeä juttu on se, että kuohkeissa asioissa, kuten esimerkiksi kermavaahto, ulkoinen paine vaikuttanee (en ole tarkistanut) koostumukseen, koska tottahan sen vaahdon pitää olla jonkunlaisessa tasapainossa ympäristön kanssa; eihän sitä muuten vaahdoksi pääsisikään. En sitten tiedä varmaksi, että huomioidaanko tämä jotenkin esimerkiksi rasvan ja muiden ainesosien balanssilla, että päästäisiin vastaavaan suutuntumaan vai hyväksytäänkö ulkomaailman vaikutus koostumukseen. Mutta em. seikat on syytä muistaa, jos kahvittelee yläilmoissa. Tokihan siellä voisi olla myös paineistettu kammio ns. merenpinnan tason kahveja varten, mutta hieman liioittelulta tuntuu rakentaa tällainen.

Tuli siis otettua tuollainen suklaakökkö ja cappuccino, ja varmaan ihan sattumalta molemmissa oli erityyliset vaahdot analysoitavaksi. Suklaakökössä ollut vaahto tuntui melko normaalilta suussa, ja se lohkeili oikein kivasti pienellä työstövälineellä, joten uskoakseni siinä oli huomioitu erikoinen ilmanala jollain korkean paikan kermavaahdolla. Cappuccinossa vaahto oli sen sijaan hyvin kiinteän oloinen, jopa jäykähkö. Vähän tuli mieleen, että aiheuttaisiko pienempi kuplakoko moista, mutta toisaalta luulisi, että kuplakoko kasvaisi ulkoisen paineen pienentyessä. Hankala tapaus.

Mutta oli muuten hyvää. Tuon voimalla jaksoi löntystää ihan parkkipaikalle asti tuolta nyppylältä ja naureksia hissijonoille kovin omahyväisest. 5/5 maisemalisän kanssa.

Vähän pilvistä.

Nimittäin!

Reissun päällä tulee hurviteltua kahvileipien kanssa kotimaan arkea enemmän. On aina mukava maistella paikallisia herkkuja, ja siinä samalla tulee yleensä myös rauhoituttua aloilleen hetkeksi aikaa kesken keinotekoisten kiireiden. Nämä hetket antavat potkua erityisesti silloin, kun ottaa purtavaksi jonkun kökön, jolle löytyy myös ilmeinen kotimainen vastine; tietynlaista A/B-vertailua. Yleensä näissä tilanteissa Suomi loistaa omissa kirjoissani, ja esimerkiksi korvapuusteissa ja viinereissä Pohjolan persjalkaiset ovat todella kova luu.

Tällä kertaa annoin mahdollisuuden paikallisen kauppahallin leipomokahviolle näennäisen lomanaloittajaisjälkiruokapullakahvihetken merkeissä. Herkullisen pääruoan aveciksi otin kupin baristan laittamaa mokkaa kremalla, jota jatkoin tilkalla maitoa sekä mansikkaviinerin. Koko setti oli hinnaltaan alle 7€, joten riistohinnoista ei nyt raaski puhua.

Vaikka pääruoka ei kuulu nyt arvosteltavien tuotteiden joukkoon, niin kuvassakin näkyvä herkullinen lämmin tonnikalavoileipä ansaitsee oman mainintansa, sillä oli todella maukas leipäsektori!

Kahvi oli todella hyvää, ja vaikka suodatinkahvin laskeminen ei kenties haasta kokenutta baristaa, niin tiettyä lesosteluekstraa tulee siitä, että kahvia laskemaan on oma ihminen. Lisäksi kahvikone näytti kromiselta avaruusalukselta. Pitänee joku kerta kopaista cappuccino tuossa. Kahvi oli todella hyvää, ja jälkiruokakahviksi kuppikoko oli sopiva. Ilmeisesti täällä käytetään erilaisia kahvipapuja kuin Suomessa, mutta hyvää on tavara molemmissa maissa, kun vain paikka on oikea.

Sitten se viineri. Voi helkkari, että oli hyvää. Mansikat olivat vereksiä ja maultaan pehmeitä ja makeita. Niiden alla oli maltillinen määrä kermavaahtoa, ja tämän alta paljastui vielä aistikas vaniljakreemi, jota en tilatessani osannut odottaa. Myös lehtevä taikina oli juuri niin kuin pitää, ja kokonaisuutena jokaisella elementillä oli kokonaisuuteen oma tärkeä panoksensa, mutta yksittäisille piirteille ei annettu liikaa vastuuta, vaan tärkeintä oli kokonaisuus eikä yksittäisten pelaajien kova pistesaldo (oliko ensimmäinen urheiluvertaus tässä blogissa?). Ihan meinasi kyynel kirvota silmäkulmaan, kun oli lounashetkellä asiat niin vaaterissa. Siinä herkistellessä barista toi vielä pienen näytepalan toista viineriä kullekin tiskillä notkuvalle asiakkaalle, mikä on totta kai eleenä jotain sellaista, että tuollaista ei jätetä kiitoksetta. 5/5 ja papukaijamerkki!