tiistai 5. joulukuuta 2017

Väitöskahvit viimeisen päälle!, feat Maija

Toivottakaa tervetulleeksi uusi vieraileva bloggaajatähtemme Maija!

Työyhteisöömme on jostain syystä kasautunut henkilöitä, jotka eivät juurikaan välitä kahvileivästä eikä osa heistä juo edes kahviakaan. Eipä siinä, mainiota porukkaa toki muilta osin. Käytävällemme perustettu uutukainen kahvihuone toki antaisi erilaisiin kahvitteluihin hienot puitteet, mutta yksinään en ole viitsinyt pullakahville siellä juuri ruveta. Mainittakoon kuitenkin, että kahvia on melko usein valmiiksi keitettynä, mutta se tarjoillaan lisukkeitta, brutal, toisinaan ainoastaan viileästi hymyillen.

Koittipa kuitenkin yksikössämme marraskuun lopussa sellainen juhlapäivä, että kahvivastaavamme, nimimerkki TK, jota leikkisästi silloin tällöin kutsuimme mokkamaisteriksi, väitteli. Ja tarjosi väitöskahvit. Siinä kyllä kuitattiin kerralla useamman vuoden päiväkahvileivät, kakulla oli nimittäin näköä ja kokoa. Vaikka marraskuu oli edennyt jo loppusuoralle, niin perinteinen mansikkakermakakku maistui kyllä keskellä kaamoksen pimeyttä. Koostumus oli sopivan kostea ja mansikoitten suutuntuma (oletetusta) pakastamisesta huolimatta säilynyt yllättävän hyvänä. Erittäin hyvä, sopivan makea kokonaisuus. Kahvi oli perusunicafelaatua, mutta porsliinikupista nautittuna ja väitösjännityksen jälkeisessä vapautuneessa tilassa sekin oli oikein suunmukaista. Enpä muista vähään aikaan juoneeni frakkipukuisen miehen tarjoamaa kahvia töissä. Annan kokonaisuudesta 5/5 tähteä.

Kakun leikkaaminen oli yllättävän hankalaa. Palan asemointi lautaselle ja annoksen valokuvauksellisuus ei ehkä ihan yllä arvoiselleen tasolle. Kuvasin kustoksen tohtorihatun kokonaisuutta komistamaan.



sunnuntai 26. marraskuuta 2017

Tarvepulla

Marraskuun harmaus on ehtymätön ankeuden lähde. Kun tuntuu, että keli ei voi enää muuttua surkeammaksi ja pimeämmäksi, niin kalenteri muistuttaa, että keli pimenee vielä kuukauden, ja kahden kuukauden päästä on edelleen näin pimeää. Parasta on kuitenkin se, että marraskuu voi yllättää. Esim negatiivisesti.

Tänä vuonna vuoden tympein lorttokuukausi kiusasi ihmisiä generoimalla kitkalle immuunin jääpinnoitteen torstain ja perjantain välisenä yönä lähes joka sopukkaan. Huolellisinkin tallustaja on hämillään, kun kahden askeleen välillä pinta voi muuttua täysin. Saati huolettomampi menijä.

Kyllä, kaaduin perjantaiaamuna. Kahdesti. Ensin selälleen Lidlin pihassa ja sitten some-valitusten jälkeen vielä matkalla aamukahville. Siis kahdet lipat ennen aamukahvia. Hyvä startti viikonloppuun.

Onneksi meidän sihteerit ovat maailman parhaita ihmisiä ja ilmeisesti meedioita, kun murjottavan kömpelyksen valitusta siivittämään oli varustauduttu sekä uuniomenapitkolla (Pullava, tietty) ja myös suklaakarkeilla. Nyt nimittäin tiesi siipale paikkansa. En minä muista oikein mitään siitä mausta, mutta hyviähän nuo Pullavan jutut ovat, ja suklaakin kyllä tiesi paikkansa. Voi pojat, kiitos KM tästä - ajoituksesi oli taikaa. Laitetaan 5/5, koska ilman näitä olisin ehkä itkemässä nyt jossain yliopiston nurkassa.

Ja onhan se nyt ihan eri tarina kertoa, että kaatui kahdesti!


maanantai 23. lokakuuta 2017

Mediapullat, kiitos Tohtori K

Jos joku idea pitäisi viedä kaikille työpaikoille, niin se on mediapullat. Aina välillä joku päätyy lehteen tai radioon jotain hölisemään, ja kyllä siitä kunniasta sietää kantaa purtavaa työkamuille. Meillä valitettavasti osa luistaa tästä velvollisuudesta (herätkää päättäjät!), mutta Tohtori K on toista maata. Reilu vuosi sitten jo ostimme yhdessä hänen ja Mikon kanssa pussillisen munkkeja Karjalaisen kansikuvakomistuksina. Tälläkin kertaa paikallistoimittajan kanssa vietetyn juttutuokion jälkimainingeissa TK muisti, hoiti ja piti velvollisuutensa ja toi kolme pussillista S-ketjun viinereitä aamukahville. Maanantaina. Ai hitto mikä buusti alkuviikkoon!

Ja hyväähän se tietysti oli. Vaniljakreemihän on, kuten lukijat tietänevätkin, minulle mieluissa päällinen leivonnaisille, ja voitaikinapohjaiset viinerit toimivat lähtökohtaisesti hyvin. Sen verran oli unihiekkaa silmissä vielä, että ei tullut paljon rekisteröityä muuta kuin, että vähän se mureni ja hyvää se oli. 4/5.

Lehtevä viineri meinasi hajota pöydälle, niin laitoin kuvaa varten vähän tällaisen vitsikkään asetelman. Jumaliste, että tuo takana oleva autopeli on koukuttava kahvitaukojen piriste. Ollaan kahvipöydän porukalla jo vaikeimmalla tasolla, muutama kortti ratkaisematta.

torstai 5. lokakuuta 2017

Kansallinen korvapuustipäivä, feat. Markku

Bloggaajatiimi ei sattunut kansallisena korvapuustipäivänä pullakahvittelemaan, mutta onneksi vanha tuttumme Markku veti puusteja kaksinkin kappalein juhlan kunniaksi.

Keskiviikkona, 4.10. aamun lehdessä sanottiin, että tänään on kansallinen korvapuustipäivä. Vuoden joka ikisenä päivänä on joku teemapäivä, näistä on netissä ihan kokonaisia listauksiakin. Erään listauksen mukaan 4.10. on kansainvälinen eläinten päivä, mutta sehän ei nyt olisi ollut juurikaan kiinnostava, eikä varsinkaan olisi aiheuttanut toimenpiteitä. Mutta KorvaPuustiPäivä – ajatus siitä jäi kuumottamaan mieltä.

Niinpä sitten jo lounaan jälkikahveilla iskin kiinni ensimmäiseen tilaisuuteen ja otin sellaisen pienen vaniljakorvapuustin ja mukillisen työpaikan kahvion peruskahvia. Perussetti, 3/5, jossa kyllä pulla nosti arviota ja kahvi laski sitä merkittävästi. Vaikka yritin parantaa kahvia sokerilla ja kermalla. Mutta eihän vaniljakorvapuusti ole oikea korvapuusti! Joten en saanut tuolla setillä vielä rauhaa korvapuustiajatuksilta.

Iltapäivällä naputtelin pojalle viestiä, että hankkii illaksi oikeat korvapuustit jostain leipomosta. Hän oli päätynyt erään suuren, Kajaanin tien suunnalla olevan marketin paistopisteelle suorittamaan annettua tehtävää ja kotiin tultuaan iski pussin pöytään. Heti oli selvää, että tänään ei enää mitään muuta tarvittaisi iltapalaksi!

Päivän odotetuin hetki koitti illan jo pimennettyä ja sateen roimiessa kattoa. Kahvit keittää täräytin keskipaahtoisista tansanialaisista pavuista. Valtavan koon lisäksi korvapuustissa oli reilusti kanelia, mutta voin maku ei oikein selvästi tullut esiin, liekö sitä ollut ollenkaan, vai liekö korvattu jollain voin kaltaisella tuotteella? Voin puute sai puustin maistumaan hieman kuivalta. Päällä oli runsaasti raesokeria, joten energia-arvot olivat enemmän kuin kohdillaan. Setti täytti hyvin tehtävänsä iltapalana, kokonaisarvio 4/5. Jos voita olisi ollut enemmän, olisi arvio heittämällä 5/5!

Onhan tuo kieltämättä melkoinen! -Risto-


Teksti ja kuva: Markku

maanantai 25. syyskuuta 2017

Synttäri- ja nimityskahveja - Yhtä juhlaa ja närästystä!

Nyt nimittäin riitti kahvileipää yhdelle viikolle. Nuorna miehenähän sitä kärsi vetää vehnästä ilman loppua, mutta nykyisellään viikon aikana järkevä raja oikeissa kahvileivissä (keksejä ei lasketa) kulkenee jossain kolme ja neljän välillä, ja harvoin tuollaisetkaan lukemat toteutuvat. Nyt tuli kuitenkin vedettyä viikon sisällä ilmeisesti keskimäärin yhden pullakahvit päivää kohden, ja parhaimmillaan kaksia pullakahveja erotti vain 20 minuuttia ja muutama sata metriä.

Tiistain ensimmäiset pullakahvit tuli juotua kollegan kanssa, joka halusi muistaa minua syntymäpäivänäni. Ensin kieltäydyin, mutta sitten kuitenkin päädyin kokeilemaan Amican uutta pikkupullaa. Jäi valitettaasti kuva ottamatta, mutta ihan hyvää se oli. Tosin aiempi sopimustuote voisilmäpulla oli täysin ylittämätön, joten tuo kombo saa nyt 3/5.

Heti perään oli aika toisten pullakahvien, jotka myös jätin kuvaamatta. Tarjolla oli kuitenkin itse ostamaani syntymäpäivänisua vaniljakierteellä hankittuna Joensuun kenties perinteikkäämmästä leipomokahviosta Pullapuodista. Asiallisen mittainen ja kohtuuhintainen pötkylä (6½ €) löi kahviporukan ällikällä suvereenilla suutuntumallaan ja maullaan. Lisäksi muistamalla työntekijävelvoitteen syntymäpäiväherkkujen tuonnissa vältyin vuoden työpaikkakiusaamiselta, joten kyllä tuolle setille pitää antaa 4/5. Jos jotain pitäisi muuttaa, niin muistaisin tuoda jotain myös ruokavammaisille, mutta Pullapuoti ei tätä mahdollistanut.

Seuraavat pullakahvithan yllättivät heti perään pari päivää myöhemmin Maisteri Ikosen ilahdutettua työväkeä vanhentumalla ja toppaamalla allekirjoittaneen pitkon tuomalla kaksi erilaista superkiekkoa tarjolle samaisesta Pullapuodista. Nolosti Ikosen syntymäpäivä oli jäänyt työporukalta unholaan ennakkoon, mikä olisi tuonut aamulliseen ja iltapäivälliseen vaniljaiseen ja hilloiseen makukimaraan pienen katkeran vivahteen, ellei kahvileipä olisi ollut sanalla sanoen täydellinen. Muistaakseni Kaisu puhui tästä aikanaan "kauneimpana näkemänään pulla-asiana", ja eipä tuossa ole paljon seliteltävää. 5/5. Kiitos MI ja hyvää syntymäpäivää kaikkien meidän puolesta! Lahja-asiakin muuten hoidettiin, älkää huoliko lukijat.

Aamukahvilla punaisella hillolla.

Iltapäivällä keltaisehkolla hillolla.
Välissä tuli sitten syötyä jotain pitkoa opettajien kanssa, ja sekin oli hyvää, mutta nyt ei ole vaadittavia detaljeja arvion kirjoittamiseen. Kanelipitko olisiko ollut, perushyvä. Sopi tilanteeseen. Onneksi Mikon synttärit osui viikonlopulle, kun muuten olisi vielä nekin tarjoilut pitänyt tässä arvioida.

Tänä aamuna sitten vertailtin työkamujen kanssa viikonlopun tekemisiä (ei ole muuten järin vakuuttavaa ryhmää nuo työkaverit keskimäärin), niin eikö tullut vielä yksi tarjous kakkukahveille uunituoreen dosentuurin kunniaksi. No totta hitossa lähdetään kakkukahville ja santsataankin vielä, vaikka periaatteessa täytekakut eivät ole edes minun suosikkeja. Tänään kinuskikakku ja sen ylitsepursuava makeus iski kuitenkin päänsärystä kärsineen ja pitkää työpäivää ennakkoon murehtivan bloggaajan tikapuuhermostoon melkoisen tarkasti, joten kyllä on dosentti nimityksensä ansainnut. Jotenkin kuitenkin tätä automaattisesti vertaa noihin aiempien kuvien kiekkoihin, ja minä vain olen enempi vaniljakreemipohjaisen täytteen kun semiperinteisen täytekakun perään, niin tähdet jäävät neljään, vaikka ei täytekakku varmaan tuosta parane. Dosentille 5/5!

Olihan tuohon vielä värin puolesta mätsättyjä kukkiakin mukana, mutta eivät ehtineet kuvaan valitettavasti.

sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Työreissulla Jyväskylässä

Alummasta viikkoa oli työreissu Jyväskylään kokoustamaan muiden kylien kollegojen kanssa. Liian aikainen kylmä aamu, kiskobussi ja termoskahvia, bluesia Pieksämäen asemalla, virkistävä patikka sillalle ja sen yli, lounastelu ja pari tuntia kokoustelua loivat tällä kertaa pohjaa kaivatulle kahvihetkelle. Etukäteen hieman huoletti, että kahvitauolle ei oltu ohjelmassa varattu aikaa lain, mutta Keski-Suomen kehvelit olivatkin kaikessa hiljaisuudessa juonineet kokousväelle viimeisen päälle kahvitarjoilut piiraineen, munavoineen ja termospulloineen. I salute you!

Pullat oli poimittu talteen Wilhelmiinan Konditoriasta ihan Jyväskylän kyliltä. Kököksi oli valikoitunut vaniljakreemillä vuorattu pullamaisen taikinan pohjalle rakennettu viinerielämys, joka huuhdottiin alas oletettavasti Moccamasterilla (minkä puljun kahvihuoneessa ei muka ole Moccamasteria?) tiputetulla oletettavasti tummapaahtoisella markettikahvilla.

Ja ottaen huomioon seitinohuen matka- ja kokousväsymyksen sekä vielä odottavan leppoisan illan, niin eipähän tuossa juuri jäänyt seliteltävää. Viinerikahvit olivat ihan nappisuoritus kokoustarjoiluiksi, ja näiden voimilla esityslista jaksettiin kahlata läpi vielä suut melkoisen vehnäsellä. Kiitos AK, LP ja A-LK! 5/5.


Periaatteessahan karjalanpiirakka ei kuulu tähän arvioon, mutta on kyllä niin täydellinen välipala, että piti ottaa koko triosta polaroidi.